16.10.2023
Lempäälän kunta, Kasvatus ja opetuspalvelut, Lempäälä

Sijaispooli, varhaiskasvatuksen ja koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan sijaisjärjestelyt

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Sijaispooli perustettiin varhaiskasvatuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä vaativan erityisen tuen ryhmien sijaishenkilöstön riittävyyden edistämiseksi. Sijaispoolin arvioidaan olevan hallittavampi, ennakoitavampi ja kokonaistaloudellisesti edullisempi kuin aiempi käytäntö, kuten esimerkiksi vuoden 2022 sijaiskulut.

Sijaispoolissa on yhteensä 18 vakituista työntekijää, joiden työpanos jakaantuu viidelle alueelle. Jokaisella alueella noin 4-6 yksikköä, joissa sijaispoolin ohjaajat kiertävät tarpeen mukaan. Sijaispoolin ohjaajat on perehdytetty alueen yksiköiden toimintaan, jolloin mahdollistetaan lapsille turvallinen, tuttu ja ammattitaitoinen aikuinen myös niihin päiviin, kun yksikön oma kasvattaja on poissa. Vakituiset sijaiset yksiköissä lisäävät myös ryhmien työntekijöiden työhyvinvointia ja tukevat työssä jaksamista.

Ratkaisu
Keväällä 2023 päätös sijaispoolin perustamisesta tehtiin sivistysjohtajan toimesta. Sijaispooliin nimettiin suunnittelija, jonka vastuulla oli koota työryhmä, johon kuului edustajia varhaiskasvatuksesta ja koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Työryhmä laati suunnitelman sijaispoolin toiminnasta ja käytännöistä. Valmisteluvaiheessa kuultiin myös varhaiskasvatuspäällikköä ja kehityspäällikköä sekä varhaiskasvatusyksiköissä aiemmin työskennelleitä kiertäviä lastenhoitajia.

Kuntaan palkattiin kymmenen uutta työntekijää ja sijaispooliin liittyi kahdeksan varhaiskavastusyksiköissä työskennellyttä kiertävää lastenohjaajaa. Elokuun alussa 18 sijaispoolin ohjaajaa perehdytettiin perusteellisesti sekä varhaiskasvatuksen että koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaan, jonka jälkeen sijaispoolin ohjaajat ovat työskennelleet yksiköissä.

Sijaispoolin suunnittelija koordinoi sijaispoolin ohjaajia yksiköiden tarpeiden mukaan ja toimii sijaispoolin ohjaajien esihenkilönä.

Tulokset
Sijaispoolilla on pystyy varmistamaan, että akuutissa sijaistarpeessa varhaiskasvatusyksikköön tai koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaan pystytään nopealla aikataululla lähettämään ammattitaitoinen sijainen, joka on entuudestaan tuttu sekä lapsille että ryhmän aikuisille. Säästöjen syntymistä seurataan ja loppuvuodesta pystytään arvioimaan tarkasti, millaisia vaikutuksia sijaispoolilla on ollut kunnan sijaiskuluihin. Sijaispoolin toimintaa kehitetään ja tavoitteena on toiminnan laajentaminen.

Yhteyshenkilöt

Tiina Hakio
tiina.hakio(ät)lempaala.fi
Suunnittelija
Kasvatuksen ja opetuksen palvelualue
Tiina Hakio
tiina.hakio(ät)lempaala.fi
Suunnittelija
Kasvatuksen ja opetuksen palvelualue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta