Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

2.1.2020

Lapinjärven kunta, Lapinjärvi - Lappträsk

Ihku-agentit osallistamaan ja viemään strategista muutosta eteenpäin

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Lapinjärvellä on kehitetty ihmislähtöistä kuntaa jo vuodesta 2015. Ihmislähtöisyyteen kuuluu se, että otetaan yhteisö osaksi suunnittelemaan ja tuottamaan palveluita. Kuntalaisia ja muita sidosryhmiä on osallistettu paljon erilaisin menetelmin, mutta ihmislähtöisessä kunnassa ei osallistaminen voi olla päälleliimattua vaan osa normaalia arkielämää. Samoin työntekijöiden kehittämisideat tulee saada nopeasti tietoon ja käyttöön.
Tästä syntyi idea kehittää niin sanottuja ihmislähtöisen kunnan agentteja, ihku-agentteja. Agenttien toimeen kuuluu olla yhteisön kuuleva korva - ei siis mikään salainen agentti tai kyttääjä, vaan henkilö, joka osaa kuulla kuntalaisten, asiakkaiden tai työkavereiden kehittämisideat ja voi viedä ne eteenpäin. Tällöin voisi olla niin, että ihminen osallistuu kunnan kehittämiseen kuin huomaamattaan - sivulauseessa esitetyt toiveet toteutuisivat kuin itsestään. "Voi kun tämäkään ei toimi" tai "Olisipa tämä näin" riittää jo agentille, että hän ymmärtää: tässä on kehittämisidea.
Lisäksi agentti osaisi kertoa vastauksia kunnan projekteista ja suunnitelmista muille. Näin ihmislähtöinen strategia rantautuisi kuntaan yhteisön kautta. Tavoitteena olisi, että kaikki kunnan työntekijät ovat jonain päivänä käyneet agenttikoulutuksen.
Nimeksi haluttiin joku hauska ja kiinnostava.

Ratkaisu

Ensimmäisenä vuonna 2018 kunnanjohtaja koulutti ensimmäiset ihku-agentit. Agentiksi haettiin avoimella haulla hakuilmoituksen perusteella. Ensimmäisestä ryhmästä valmistui 5 agenttia. Kunnanjohtaja tapasi agentteja säännöllisesti koulutuksen merkeissä (koulutus oli yht. 15 tuntia) ja aiheina olivat seuraavat asiat:

• Ihmislähtöisen kunnan strategian perusteet ja toimintamallit
• Faktatiedot julkisen hallinnon muutoksesta ja tulevaisuuden kunnasta
• Ihmisen perustarpeet
• Asiakkaiden kohtaaminen ja aktiivinen kuunteleminen
• Kansantajuinen kieli, vuorovaikutus
• Lapinjärven kunnan eri projektit
• Osallistamisen perusteet ja ehdotusten hyväksyminen
• Palautteen antaminen, kehut ja kanavointi

Kaikki agentit saivat todistukset ihmislähtöisen kunnan seminaarissa. Todistuksissa todetaan, että koulutus antaa pätevyyden toimia ihku-agenttina Lapinjärven kunnassa.

Lisäksi sovittiin suoraan agenteilta kuuma linja johtoryhmään hallintojohtajan kautta (kehittämisehdotukset, joita ei voi suoraan yhteisössä viedä eteenpäin). Agenttien ja kunnanjohtajan välille tuli oma messenger-ryhmä.
Kustannuksia ei juuri tullut ensimmäisestä vuodesta.

Toisena vuonna 2019 ihku-agenttien kouluttamisen jalostusvaiheeseen saatiin Työsuojelurahaston rahoitusta 50 % ja kouluttajaksi tuli Valmennustrio. Tällöin painopiste oli muutosagenttina toimimisessa yhteisössä ja koulutuksen sisältö oli seuraava:
• Ihmislähtöinen kunta ja Ihku-agentit strategian jalkauttamisessa
• Osallistamisen tasot ja kehittämisen periaatteet
• Itseohjautuvuus ja ratkaisukeskeisyys
• Positiivisen vision ja tavoitteen merkitys
• Vuorovaikutus ja ihmisten kohtaaminen
• Kuuntelemisen taito
• Palautteen antaminen
• Luottamuksen rakentaminen

Agenttaja valmistui 13 kunnan eri sektoreilta. Samalla koulutettiin kaikki kunnan esimiehet muutosvalmennuksessa. Kustannukset kokonaisuudesta olivat kunnalle noin 20 000 euroa.

Tulokset

Ihku-agenttitoiminnalla on saatu parannattua toimialojen yhteistyötä ja ymmärrystä kunnan toiminnasta kokonaisuutena. Kunnan ihmislähtöinen strategia on tullut tutummaksi ja alkanut jalkautua. Henkilöstön sitoutuminen on parantunut ja muutosvalmius lisääntynyt. Yksilöiden kohdalla on tapahtunut hienoja kasvutarinoita ja oivalluksia siitä, että minulla työntekijänä onkin mahdollisuus vaikuttaa. Toisaalta on tullut esille myös kielteisiä asioita ja se on todella hieno asia, koska on tärkeää saada kaikki huonot toimintamallit ja tavat esille, jotta niitä voidaan alkaa muuttaa. Hyvinvointiin ja kunnan kokonaisilmapiiriin toiminnalla on suuri vaikutus.
Paras palaute liittyy osittain juuri tällä ihku-agenttitoiminnalla saavutettuihin muutoksiin. "Nyt tuntuu, että tämä ihmislähtöinen kunta alkaa oikeasti näkyä toiminnassa" (Päivähoidon asiakas)

Myös se, että henkilöstöön panostetaan koulutuksella ja heidän arvoa nostetaan, on saanut kehuja työntekijöiltä.

Agenttien koulutusta jatketaan. Seuraava koulutus on jo suunnitteilla, sen tekee todennäköisesti taas kunnanjohtaja itse. Lisäksi on ajatuksena, että voitaisiin kouluttaa agenteista erikoisagentteja, jotka voisivat kouluttaa muita agentteja. Muutaman vuoden päästä jokainen Lapinjärven kunnan työntekijä on ihku-agentti.

Myös kuntalaiset ovat rekisteröineet ihku-agentti-toiminnan ja ovat antaneet siihen myös kehittämisideoita.

Yhteyshenkilöt

Tiina Heikka
tiina.heikka@lapinjarvi.fi
kunnanjohtaja
Lapinjärven kunta

Tykätty 2 kertaa