Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

2.8.2019

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Oulun yliopistollinen sairaala, Oulu - Uleåborg

Lähihoitajien koulutus ja osaaminen täyskäyttöön

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Tulevaisuudessa hoitoalan työntekijöitä eläköityy kiihtyvällä tahdilla. Pohjois-Suomessa lähialueiden ammattikorkeakoulut eivät riitä tuottamaan riittävästi sairaanhoitajia erikoissairaanhoidon tarpeeseen. Tällainen tilanne oli vuoden 2017 syksyllä, kun projekti aloitettiin. Lähihoitajien tehtävänkuva oli erikoissairaanhoidossa vanhentunut, eikä lähihoitajien koulutusta oltu huomioitu tehtävänkuvissa. Lähihoitajan tehtävä oli jäänyt 1980 -luvun mallin mukaiseksi paikka paikoin, jolloin apuhoitaja ja perushoitaja olivat sairaanhoitajien apukäsiä ja huolehtivat pelkästään potilaan perushoidosta. Koulutus on kuitenkin muuttunut huomattavasti noista ajoista.
Perusterveydenhuollon puolella lähihoitajilla oli jo pitkään ollut laajempi tehtävänkuva, mutta ei erikoissairaanhoidossa. Meillä ei ole varaa jättää huomiotta koulutuksen tuomaa osaamista. Potilaat ikääntyvät, hyvää kuntouttavaa hoitotyötä tarvitaan koko ajan enemmän, mutta osaaminen pitää päivittää myös tehtävänkuvaan. Lähihoitajille koulutetaan monipuolisesti lääkehoidon osaamista, mutta sitä esimerkiksi ei oltu hyödynnetty riittävästi erikoissairaanhoidossa. Lähihoitajaprojektissa haluttiin tuoda heidän osaaminen kaikkien tietoisuuteen ja uudistaa lähihoitajan tehtäväkuvaa vastaamaan koulutusta huomioiden erikoissairaanhoidon vaativa hoitotyö. Projektin myötä haluttiin tuoda lähihoitajien koulutuksen tuoma osaaminen tuotiin näkyviin ja tarkentaa esimerkiksi lääkehoidon osaamisalueita.

Ratkaisu

Projektin alussa kartoitettiin lähihoitajien tämänhetkinen osaaminen ja lisäkoulutuksen tarve kyselyllä ja kyselyn tulokset otettiin huomioon lähihoitajien tehtävänkuvien päivittämisessä. Kyselyn lisäksi tehtävänkuvaa työstettiin työryhmissä. Projektissa työskenneltiin vuodeosaston, heräämöhoidon, teho- ja tehovalvontahoidodon ja poliklinikan työryhmissä, joissa oli mukana projektin vetäjän lisäksi lähihoitajia, sairaanhoitajia, osastonhoitajia,ylihoitajia, Erva lääkehoidon koordinaattori, Oysin proviisori ja ammattijärjestöjen edustajia.
Lisäksi projektin aikana lähihoitajien osaamis- ja lisäkoulutusta kartoittavan kyselyn pohjalta luotiin yhteistä lisäkoulutusta lähihoitajille niihin asoihin, joissa oli osaamisen vajetta. Myös lähi- ja sairaanhoitajien yhteisiä koulutuspäiviä pidettiin.
Oysin operaviitisella tulosalueella kehitettiin lähihoitajan ja sairaanhoitajan välistä työparityöskentelymallia. Lähihoitaja ei ole enää sairaanhoitajan apuri, vaan itsenäinen tiimityöskentelijä, jolla voi olla omia potilaita vuodeosastotyössä, poliklinikalla ja heräämössä. Teho- ja tehovalvontahoidossa lähihoitajalla ei ole omia potilaita. Lähihoitaja huolehtii oman potilaan lääkehoidon toteuttamisen katkeamattoman lääkehoidon mallin mukaisesti. Lähihoitajan potilaiden vaativasta lääkehoidosta vastaa sairaanhoitajatyöpari. Lähihoitaja on mukana itsenäisesti lääkärin kierrolla ja toteuttaa lääkärin määräykset. Hankkeessa työskenteli palkattu projektityöntekijä, ulkopuolista rahoitusta ei ollut. Työryhmät työskentelivät oman työn ohessa.
Työryhmien ja projekityöntekijän työskentelyä ohjasi ohjausryhmä, jossa oli mukana Oysin Operatiivisen tulosalueen ylihoitajat, Oulun seudun ammattiopiston Kontinkankaan yksikön koulutuspäällikkö lähihoitajien koulutuksen puolelta, Erva -alueen lääkehoidon koordinaattori, Tehyn ja Superin luottamusmiehet sekä Oysin Optan opiskelijakoordinaattorit. Ohjausryhmällä oli koko ajan tieto, miten lähihoitajan tehtäväkuvan muotoutuminen edistyy ja se toimi hyvässä yhteistyössä hankkeen ajan.

Tulokset

Työparityöskentelymalli on sujuvoittanut vuodeosastotyötä. Tehtävänkuvat on aukikirjoitettu ja ne on kaikkien saatavilla. Lähihoitajien osaaminen on tuotu hyvin päivänvaloon. Tehtävänkuva helpottaa sisäisten sijaisten siirtymistä yksiköstä toiseen, koska työnkuva on selkeytetty. Tehtävänkuva ei voi enää vaihdella riippuen siitä, kuka on lähihoitajan työparina. Työyhteisössä sairaanhoitajienkin tehtävänkuva on helpottunut, kun lähihoitajien osaaminen on tuotu esiin. Työparityöskentelymalli on sujuvoittanut työn tekemistä. Lähihoitaja voi huolehtia sairaanhoitajan potilaan haavanhoidoista, kun sairaanhoitaja huolehtii lähihoitajan potilaan vaativasta lääkehoidosta. Lisäkoulutusaiheet on otettu koulutuskalenteriin ja niitä pidetään säännöllisesti vuosittain, jotta osaaminen pysyy hyvänä. Toisen asteen koulutukseen on tuotu lähihoitajien tehtävänkuva erikoissairaanhoidossa huomioon ja heillä on tieto, mitä lähihoitajalta tänä päivänä vaaditaan erikoissairaanhoidossa. Projektilla on vaikutusta työyhteisön hyvinvointiin, lähihoitajien motivaatioon ja pysymiseen erikoissairaanhoidossa. Toiminta jatkuu niin, että tehtävänkuvat ovat vuoden 2019 loppuun mennessä jokaisessa Oysin operatiivisen tulosalueen vuodeosastossa käytössä ja laajenee koskemaan PPSHP:n aluetta. Lähihoitajille Oys tulee olemaan haluttu työpaikka jatkossakin.

Yhteyshenkilöt

Anitta Tahua
anitta.tanhua@ppshp.fi
Ylihoitaja, tukielin ja neurokirurgia
PPSHP Oys Operatiivinen tulosalue
Merja Fordell
merja.fordell@ppshp.fi
Tulosalueen ylihoitaja
PPSHP Oys Operatiivinen tulosalue

Tykätty 9 kertaa