26.6.2019
Asikkalan kunta, Asikkala

Kesäkunnanjohtaja

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kunnan kehittäjäkoulutuksessa nousi keskusteluun, että kunnat kilpailevat osaavasta työvoimasta monen eri tahon kanssa ja tämän vuoksi on tärkeää nostaa esiin kunta-alan potentiaalia ja houkuttelevuus työnhakijan näkökulmasta.

Tavoitteeksi asetimme rekrytointi-ilmoitusten uudenlaisen ajattelun ja pitkällä aikajänteellä kunnan houkuttelevuuden ja tunnettuvuuden lisäämisen työnhakijoiden keskuudessa sekä isommassa kuvassa kunta-alan houkuttelevuuden lisäämisen erityisesti nuorten keskuudessa. Kuntatyöhön voi hakeutua usealta eri alalta eikä kyseessä ole jähmeä vaan mielenkiintoisia työmahdollisuuksia tarjoava ala.
Ratkaisu
Seuraavaksi keksittiin, että kuntaan rekryttäisiin kesäkunnanjohtaja. Kuntamme ei pidä nukkua kesäisin, kun tapahtumien ja ihmisten määrä kasvaa kunnassamme vaan päinvastoin. Kesäkunnanjohtajan rekrytoiminen oli rohkea pilotti uudenlaiselle ajattelulle ja rekryprosessille, josta voimme ottaa oppia myös tulevaan.

Etsimme tehtävään opintojen loppupuolella olevaa tai jo valmistunutta nuorta hoitamaan kunnanjohtajan tehtäviä yhdessä kunnanjohtajan sijaisen kanssa 1,5 kuukaudeksi. Kunnassamme kuvattiin kesäkunnanjohtajaa koskeva hakuvideo omin voimin kunnan ipadeillä muutaman henkilön toimesta, joten käytetyn työajan lisäksi muita kustannuksia ei syntynyt. Myös hakijoilta toivottiin hakuvideot, mikäli tehtävä kiinnosti. Rekrytointiprosessia jatkettiin sopivimpien osalta Skype-haastattelulla.

Saimme lukuisia hyviä hakuvideoita ja huomasimme videon toimivan työpaikkojen markkinoinnissa hyvin. Meillä on aloittamassa meidän tietojemme mukaan Suomen ensimmäinen kesäkunnanjohtaja ja odotamme innoissamme mitä kesä tuo tullessaan. Nuori pääsee tuomaan mukanaan uusia ideoita perinteisen tekemisen ulkopuolelta.
Tulokset
Hakuvideon kuvanneet heittäytyvät nopeasti vaikka videointia ei ennen kunnassamme juurikaan ole hyödynnetty. Kynnys videoiden kuvaamiseen madaltui ja kesäkunnanjohtajan hakuvideo sai positiivista huomiota mediassa ja somessa.

Tulevaisuudessa hyödynnämme videoita mahdollisuuksien mukaan kunta-alan houkuttelevuuden lisäämiseksi myös muissa rekryissä ja rekrytoimme mahdollisesti kesäkunnanjohtajan myös jatkossa.

Yhteyshenkilöt

Reetta Kontio
reetta.kontio(ät)asikkala.fi
Henkilöstöasiantuntija
Asikkalan kunta
Rinna Ikola-Norrbacka
rinna.ikola-norrbacka(ät)asikkala.fi
Kunnanjohtaja
Asikkalan kunta

Reetta Kontio
reetta.kontio(ät)asikkala.fi
Henkilöstöasiantuntija
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta