Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

25.6.2019

Lempäälän kunta, Lempäälä

Lempäälän kunnan päihde- ja toiminnallisten riippuvuuksien ohjelma

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Koko kunnan henkilöstölle suunnattu päihdeohjelma haluttiin päivittää uudempaan versioon ja siihen haluttiin sisällyttää myös toiminnalliset riippuvuudet. Haluttiin saada aikaiseksi selkeät ja konkreettiset toimintaprosessit, jotka palvelisivat koko henkilöstöä huolen/ tarpeen tullen. Haluttiin painottaa, että huolen puheeksi ottaminen on välittämistä ja tavoitteena on työkyvyn tukeminen.

Ratkaisu

Aloimme kartoittamaan mahdollisia verkostoja, joista voisi olla apua. WGH- messuilla sattui hedelmällinen kohtaaminen Ehyt ry:n kanssa. Sen ansioista saimme asiantuntija- apua Työelämä pelissä -hankkeen tiimoilta erityisesti toiminnallisten riippuvuuksien huomioimiseen sekä ohjelman laatimiseen että sen jalkauttamiseen esimiesinfon osalta.
Esimiehille suunnattiin kysely, jonka pohjalta uutta ohjetta alettiin kokoamaan. Toiveena nousi esiin mahdollisimman selkeät ohjeet sekä nimenomaan muidenkin kuin päihderiippuvuuksien huomiointi ja niihin puuttumisen mallit. Toivottiin konkretiaa ja harjoitteita.
Työsuojelutoimijat ja hr tekivät käytännön kirjallisen ohjelman.

Tulokset

Ohjelmasta saatu palaute on ollut positiivista - erityisesti prosessien selkeys on miellyttänyt. Toiminnallisten riippuvuuksien mukaan ottaminen on myös saanut kiitosta. Ohjelmaa esiteltiin esimiehille sekä henkilöstölle. Esimiehille pidettiin lisäksi useita tilaisuuksia, joissa läpikäytiin prosessit ja harjoiteltiin käytännön puheeksi ottamisen tilanteita. Työterveyshuolto perehdytettiin ohjelmaan ja he ovat ottaneet myös peliriippuvuutta koskevat kysymyksen työterveyskyselyihinsä mukaan. Päihde- ja toiminnallisten riippuvuuksien ohjelmaa tulee läpikäydä säännöllisesti (vuosittain) esimiesten ja henkilöstön kanssa läpi. Ohjelmaa on esitelty Työelämä pelissä- loppuseminaarissa sekä pari kertaa Työturvallisuuskeskuksen valtakunnallisissa koulutustilaisuuksissa. Ohjelmaa on jaettu myös eteenpäin ideoinnin pohjaksi.

Yhteyshenkilöt

Milena Kaihari-Virtanen
milena.kaihari-virtanen@lempaala.fi
Työsuojeluvaltuutettu
Lempäälän kunta
Auli Nevantie
auli. nevantie@lempaala.fi
Henkilöstöjohtaja
Lempäälän kunta, henkilöstöprosessi