5.6.2019
Kontiolahden kunta, Kontiolahti

Vesilaskutuksen aineiston käsittelyssä nykyaikaan

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Vesihuoltolaitoksella ja ympäristöyksiköllä oli tarve selvittää viemäriverkostoon liittymättömät kiinteistöt vahvistetulla toiminta-alueella.

Aikaisempina vuosina vesilaskutusohjelmasta on tulostettu paperille kiinteistöt, joille on vesi- mutta ei jätevesilaskutusta. Vesilaskutusohjelmaan syötetyistä rajauksista huolimatta, mukana voi olla kuitenkin myös kiinteistöjä, jotka eivät edes sijaitse viemäriverkoston toiminta-alueella. Aineistoa on siis syntynyt valtava määrä, jonka läpikäymiseen käsipelin menee todella paljon aikaa. Onko se enää nykypäivää selata papereita, kun tietojärjestelmät voisi tehdä vastaavan työn? Joten lähdimme hakemaan nopeampaa ja nykyaikaisempaa tapaa selvittää ko. kiinteistöt.
Ratkaisu
Ensin tiedustelimme vesilaskutusohjelman toimittajalta, olisiko heillä ratkaisua tilanteeseen. Miten saisimme selville ne kiinteistöt, jotka sijaitsevat toiminta-alueella, mutta eivät ole vielä liittyneet viemäriverkostoon? Ohjelmistotalo ehdotti erillistä liittymää vesilaskutusohjelman ja paikkatietojärjestelmän välille. Liittymä olisi tuonut mukanaan paljon kustannuksia ja toimitus olisi kestänyt, joten luovuimme tästä ajatuksesta.

Jatkoimme tiedustelua oman kunnan sisällä. Käännyimme kaavoitus ja mittaus -yksikön puoleen. Heillä on osaamista paikkatietoaineistojen käsittelystä. Löytyisikö sieltä ratkaisu tilanteeseen? Ja kyllä löytyi! Ensimmäinen yritys ei tosin vielä onnistunut. Mukana oli jo viemäriverkostoon liittyneitä kiinteistöjä, koska vertailu tehtiin vanhentuneen rakennustietokannan tietoihin. Tästä ei lannistuttu, vaan seuraavaksi kaavoitus ja mittaus -yksikkö sai aineiston kiinteistöistä, joille on säännöllistä vesi- mutta ei jätevesilaskutusta. Tästä listasta paikkatietojärjestelmän avulla karsittiin pois kiinteistöt, jotka eivät ole toiminta-alueella. Ja voilà! Meillä oli käsissämme Excel-taulukko, jossa oli vain ne kiinteistöt, joita päämääränämme oli selvittää.
Tulokset
Kun aikaisempina vuosina on selattu papereita ja käytetty paljon työtunteja selvitystyöhön, tällä kertaa järjestelmät hoitivat homman. Säästimme merkittävän määrän aikaa, jonka voimme käyttää paljon parempaan tarkoitukseen, kuin paperien pyörittelyyn. Ajansäästön lisäksi nyt valvontaa on helpompi suorittaa ja sitä myöten kaikkien työ tehostuu. Samaa toimintatapaa voidaan soveltaa jatkossa myös vastaavanlaisissa vesi- ja viemäriverkostoihin liittyvissä ongelmissa.

Yhteyshenkilöt

Katariina Huovinen
katariina.huovinen(ät)kontiolahti.fi

Kontiolahden Kunta
Antti Suontama
antti.suontama(ät)kontiolahti.fi
Ympäristöpäällikkö
Kontiolahden kunta

Katariina Huovinen
katariina.huovinen(ät)kontiolahti.fi
Toimistosihteeri
Kontiolahden kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta