Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

4.6.2019

Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä, Pöytyän terveyskeskus, Pöytyä

MunKlinikka etähoitopalvelu -pilotti

Pöytyä Aura
Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Hanke on osa Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistusta. Meitä pyydettiin mukaan kehittämään asiakaslähtöistä ja helppokäyttöistä digitaalipalvelua. Pöytyän Kansanterveystyön ky:n valintaan pilottijaksolle vaikutti varmasti se, että meillä oli jo käytössä sähköinen ajanvaraus ja se, että meillä on sopiva, reilu 12000 asukkaan väestöpohja eli käyttöä palvelulle sen verran että saadaan riittävästi tilastoja ja kuitenkin olemme niin pieni organisaatio, että toiminnan kehittäminen on ketterää.

Projekti lähti käyntiin keväällä 2018, ja toiminta otettiin käyttöön 11.6.2018. Kevät meni suunnitelmia hioessa ja meitä ammattilaisia kuunneltiin ja mallit kehitettiin vastaamaan meidän ja alueemme asiakkaiden tarpeisiin. Jo alkuun visiot toiminnan laajenemisesta oli mietitty, ja ne ajatukset ovat eläneet projektin aikana ja toiminnan myötä kehittämistä on jatkettu. Projektiryhmä kokoontui alkuun viikon välein, myöhemmin palavereja on ollut joka toinen viikko. Ohjausryhmä kokoontuu myös joka toinen viikko. Lisäksi tarvittaessa on kokoonnuttu pienemmällä porukalla tai oltu puhelinyhteyksissä väliaikoina.

Meidän organisaatiossa uuteen on aina suhtauduttu positiivisesti, sähköisen ajanvarauksen jälkeen etähoitopalvelu ja chat tuntuivat luonnolliselta jatkumolta. Meidän sairaanhoidon neuvontanumeroon tulee valtavasti puheluita kuukausittain, joten digipalvelujen tarjoaminen on hyvä lisä perinteisen puhelinpalvelun rinnalle. Toiveena on, että asiakkaat löytävät digitaaliset vaihtoehdot erityisesti kiireettömien sairaanhoidollisten asioiden tiimoilta. Palvelun tarjoama mahdollisuus videovastaanotolle voi korvata vastaanottokäynnin, chat-keskustelu taas usein korvaa asiakkaan tarpeen soittaa sairaanhoidon neuvontaan.

Ratkaisu

Hanke on maksanut organisaatioollemme yhden sairaanhoitajan palkan kuukaudessa. Hanke on myös kustantanut mainonnan, kotihoitojen tabletit ja muutaman kameran. Talon pussista on mennyt muutoin henkilökunnan työpanos asiakastyössä sekä projekti- ja ohjausryhmään kuuluvien työpanos toiminnan kehittämisessä läpi projektin.

Alkuun toiminta on ollut chat-palvelua sekä tarvittaessa videovastaanottoa hoitajan/lääkärin ja asiakkaan välillä. Tarvittaessa samaan keskusteluun tai videovastaanottoon voidaan liittää myös useampi ammattilainen. Tämän vuoden alusta toimintaa on laajennettu jäsenkuntiemme eli Auran ja Pöytyän kotihoitoon.

Kotihoidon tiimeissä on tabletit, joilla he voivat ottaa ammattilaisyhteyden asiakkaan kotoa ja meillä hoitaja tai lääkäri ottaa kantaa asiakkaan hoidon tarpeeseen ja sovitaan jatkohoidosta. Kotihoidon asiakkaat usein nihkeästi lähtisivät vastaanotolle, näin käynti voidaan korvata viedeovastaanotolla. Tämä tuo säästöä myös asiakkaalle (esim. Kela-taksi).

Tämä toiminta lisää hienosti myös sosiaalitoimen ja terveydenhuollon yhteistyötä.
Hanketta ja MunKlinikan toimintaa on projektin aikana esitelty useille eri terveydenhuollon toimijoille. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä neurologian poliklinikka on mahdollisesti ottamassa toimintaa käyttöön, mahdollisesti erikoislääkärin konsultaatio meidän organisaatiosta olisi sitten mahdollista. Päivystyksen osalta käydään keskusteluja mahd. palvelun laajentamista ilta-aikaan meidän aukioloaikojan jälkeen. Meillä chat-palvelu on auki arkisin klo 8-16.

Projektiryhmään kuuluvat meidän organisaatiosta johtava hoitaja, johtava lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa. Chat-palvelua päivittäin käyttävät noin 20 sairaanhoitajaa/terveydenhoitajaa, lääkärit ottavat osaa videopuheluihin tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Me kaksi hoitajaa olemme pääkäyttäjät, viestimme muille käyttäjille uusista toimintatavoista ja koulutamme uudet käyttäjät.

Hankkeen rahoitus tulee Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistusmuutosorganisaatiolta. Kuntayhtymän kustannettavaksi on hankkeen aikana tullut muutama kamera. Meillä on käytössä iso e-seinä, joka mahdollistaa usean ammattilaisen ja asiakkaan yhteisen videovastaanoton niin, että kuvanlaatu on vielä ihan hyvä. Kameroita on joka toimipisteessä ja tabletit kotihoitojen tiimeissä.

Tulokset

Jokainen avopuolen sairaanhoitaja ja neuvolan/koulun terveydenhoitaja kirjautuu aamuisin palveluun ja vastaa viesteihin miten vain muilta töiltä pystyy. Lääkäri liitetään videopuheluun tarvittaessa. Jokaisella tämä on siis osa työtä ja tuo mielekkään ja erilaisen lisän työpäivään. Yhteistyö myös oman organisaation toimijoiden välillä on tiivistynyt yhteiden hankkeen myötä. Yhteistyö kuntien kotihoitojen kanssa on myös tiivistynyt.
On ollut hienoa tarjota kuntalaisillemme uudenlaista palvelua. Etävastaanotto on yksi tapa otta yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen. Yhteydenottoja tulee aiheina laidasta laitaan, käyttäjien ikähaarukka on ollut nuorista aikuisista yli 80-vuotiaisiin. Meille on ollut alusta asti tärkeää, että palvelu on niin helppokäyttöinen, että kynnys vastaanotolle on matala.
Projektipalavereissa kahden viikon välein käymme läpi kahden viikon chat-tilastot, sairaanhoidon neuvontaan tulleet puhelut. Etävastaanoton päättyessä sekä asiakkaalle että ammattilaiselle lähtee kaksi kysymystä: korvasiko vastaanotto tarpeen soittaa terveyskeskukseen ja korvasiko vastaanotto tarpeen mennä terveyskeskuseen. Näistä korvatuista käynneistä ja puheluista voidaan laskea montako vastaanottokäyntiä korvautui etävastaanoton avulla.

Yhteyshenkilöt

Suvi Hakala
suvi.hakala@tk.poytya.fi



Tykätty 1 kertaa