21.8.2018
Hämeenkyrön kunta, F.E. Sillanpään lukio ja Hämeenkyrön Yhteiskoulu, Hämeenkyrö

Työpolku - määränpäänä kesätyöpaikka

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Hämeenkyrön Yrittäjät ry lähestyivät yläkouluamme ja lukiotamme yhteistyön merkeissä.
Kehitimme yhdessä Työpolun.

Työpolku on kokonaisuus, joka tukee työllistymiseen vaadittavia taitoja ja tarjoaa oppijoille mahdollisuuden osoittaa osaamisensa lopulta työharjoittelun kautta yrittäjien tarjoamissa työtehtävissä. Onnistuneen työharjoittelujakson päätavoite on työllistää nuoret kesätöihin.
Ratkaisu
Hanke valmentaa nuoria työnhakuun, tutustuttaa erilaisten ammattialojen työtehtäviin, ammattia koskeviin edellytyksiin ja työntekijältä vaadittaviin vaatimuksiin. Tavoitteena on vahvistaa oppilaan henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita erilaisia työtehtäviä kohtaan ohjatusti syyslukukauteen painottuvien koulutusteemojen avulla.

Työtehtävien edellyttämiin vaatimuksiin hankitaan osaamista erilaisin koulutusteemoin. Kurssin aikana toteutetaan mm. hygieniapassikoulutusta ja järjestetään passin suorittamiseen kuuluva testitilaisuus. Yleisiä työnhakutaitoja, kuten omatoimisuutta, kriittistä ajattelua, asiakaspalvelutaitoja, sekä muita vuorovaikutustaitoja käydään läpi koulutusjakson aikana.

Oman työhakemuksen ja ansioluettelon kirjoittaminen on osa työhön valmentautumista. Kurssilla vahvistetaan opiskelijan työnhakuvalmiuksia sekä itseluottamusta. Työhön kouluttautuminen tarjoaa oppilaille turvallisen ja ohjatun väylän omien vahvuuksien löytämiseen työpolun eri vaiheissa.

Kurssin yhteyshenkilöinä ja pääkouluttajina toimivat Hämeenkyrön Yrittäjien puheenjohtaja Ilkka Häkli ja elinkeinosihteeri Tanja Lahti, kotitalouden lehtori Lea Hietanen, kaupallisten aineiden lehtori Ossi Nummelin ja sekä lukion opinto-ohjaaja Juha Aitalaakso.
Tulokset
Työpolku luo kontakteja ja yhteyksiä. Yläkoulun 9. luokkalaisten kanssa hyödynnetään TET-jaksoja harjoittelussa. Lukion opiskelijoille luodaan perusta toimintamallille, jonka avulla voidaan paremmin toteuttaa lukioiden työelämäyhteistyötä ja varmistaa lukiolaisten mahdollisuus tutustua alueen yrityksiin ja yrittäjyyteen.

Hanke pitää sisällään mm seuraavat:
-eri oppilaitoksissa pidettävät tiedotustilaisuudet (mukana eri alojen asiantuntijoita)
-yhteiset kokoontumiset työtä hakevien opiskelijoiden ja työtä tarjoavien yrittäjien välillä
-roadtrip -kierrokset yrityksiin, jotta opiskelijat pääsevät tutustumaan oikeisiin työpaikkoihin
-esitelmä/luentotilaisuudet esim. kevytyrittäjyydestä, osuuskunnista, yrityksen perustamisesta, taloudesta, verotuksesta ym.
-messutapahtuman keväällä 2019 Hämeenkyrössä, jonne kootaan yhteen työnhakijat ja työnantajat
-opintomatkan jossa tutustutaan mm. yhteiseen kampukseen opiskelijoiden ja yrittäjien välillä

Yläkoululaisilla kurssi toteutetaan kerhohankkeena ja lukiolaiset saavat koko vuoden osallistumisestaan kaksi kurssisuoritusta.

Yhteyshenkilöt

Taina Salonen
taina.salonen(ät)hameenkyro.fi
Rehtori
F.E. Sillanpään lukio ja Hämeenkyrön Yhteiskoulu
Lea Hietanen
lea.hietanen(ät)hameenkyro.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta