27.6.2018
Kontiolahden kirkonkylän koulu, Kontiolahti

Eri-ikäisten osallistaminen kirkonkylän koulussa

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kirkonkylän koulun työyhteisö on hienosti ja monipuolisesti osallistanut eri-ikäisiä ja erilaisia ryhmiä mukaan koulun toimintaan. Toiminnan päämääränä on ollut lisätä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja hyvää työilmapiiriä. Tavoitteena on pysyvä yhteistyö kunnan ikä-ihmisten kanssa koulutyön elävöittämiseksi ja seniorikansalaisten arvostuksen nostamiseksi.
Ratkaisu
Kodin ja koulun päivänä 5.9. kutsuimme oppilaiden isovanhemmat koululle yhteiseen kahvihetkeen sekä tutustumaan nykyiseen koulunkäyntiin. Samalla vaihdoimme kuulumisia ja isovanhemmat kertoivat omasta koulunkäynnistään sekä tutustuivat lastenlastensa koulunkäyntiin luokissa

4.10. järjestimme Hyvinvointia ja hyvää mieltä -tapahtuman yhteistyössä Kontiolahden vanhusneuvoston kanssa. Koko päivän kestäneessä tapahtumassa koulumme oppilaat opastivat vieraita ja esittivät ohjelmaa. Lisäksi vieraamme saivat tutustua nykyajan koulun toimintaan luokissa sekä kouluruokailuun.

100-vuotis itsenäisyyspäivän aattona 5.12. kutsuimme isovanhemmat yhteiseen lipunnostoon, jonka jälkeen siirryimme kaikki yhdessä kynttiläkulkueena sankarihaudoille kunnioittamaan sata vuotiasta Suomea. Isovanhemmat tutustuivat päivän aikana lisäksi oppilastöiden näyttelyymme kirjastolla. Lopuksi tarinoimme itsenäisyydestä ja isovanhempien koulumuistoista kahvin merkeissä.

Joulukuussa ennen joululomaa koulumme aina reippaat Tiernapojat kävivät toivottamassa hyvää joulua Kontiolahden henkilöstölle ja kuntalaisille kunnanviraston aulassa. Saadut keräystuotot koulu ohjasi Kontiolahtelaisten sotaveteraanien hyväksi.

Kalevalanpäivänä 28.2. koulullamme vierailivat karjalan kielen oppilaskuoro sekä kirjailija Heikki Turunen tarinoimassa karjalan kielestä. Tapahtuma kiinnosti erityisesti varttuneempaa yleisöä sekä koulumme isovanhempia.

Keväällä 2018 olemme löytäneet koulullemme oman lukumummon, joka aloittaa yhteisten lukuhetkien pitämisen 1.- ja 2. -luokkalaisille syksyllä 2018.

Perinteisessä Kyvyt esiin -tapahtumassamme 27.4. vierainamme olivat oppilaidemme isovanhemmat.

Tulokset
Yhteistyöllä isovanhempien ja Kontiolahden vanhusneuvoston kanssa olemme pystyneet tarjoamaan ikäihmisille mahdollisuuden tutustua nykykoulunkäyntiin ja -lapsuuteen. Samalla luomme oppilaillemme mahdollisuuden tavata ikäihmisiä ja saada laaja-alaista näkökulmaa koulunkäyntiin ja lapsen elämään eri vuosikymmeninä. Oppilaiden arvostus ikäihmisiä kohtaan on kasvanut. Pyrimme tuomaan toimintaa näkyvästi esillä koulumme Facebook-sivuilla. Toiminta jatkuu heti syksyllä järjestettävän yhteisen tapahtumapäivän merkeissä.

Yhteyshenkilöt

Juha Rytkönen
juha.rytkonen(ät)kontiolahti.fi
rehtori
Kirkonkylän koulu, Kontiolahti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta