Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

1.6.2018

Ikaalisten kaupunki, ravitsemis- ja siivouspalvelut, Ikaalinen - Ikalis

Kunnallinen kokki avustaa kotona ruoanvalmistuksessa

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Sisäinen kehittäjä -koulutuksessa pohdittiin kuinka kotiateriapalvelua voitaisiin kehittää ja kouluttaja kysyi, että miksi ruokaa ei voida valmistaa asiakkaan kodeissa. Tätä asiaa lähdettiin tutkimaan ja kokeilemaan. Kokeilua teki kokki, jolla oli työrajoitteita ja se onnistui hyvin. Kohderyhmänä kokeilussa olivat jollain tavalla rajoitteiset, kotona asuvat henkilöt, jotka tarvitsivat apua ruoanvalmistamiseen.

Kokeilu käynnistettiin hallintokuntayhteistyön avulla ja siitä tehtiin YAMK-opinnäytetyö 2017. Kokeilun kehittämiseen haettiin hankerahoitusta ja Leaderrahoitus saatiin vuosille 2017 - 2018. Hankkeessa mukana on myös yksi yhdistys ja seurakunta ja hankkeen kohderyhmä laajeni, sillä sitä saavat kaikki, jotka tarvitsevat apua. Käynnin hinta on 20 € ja työaika asiakkaan luona on 2,5 tuntia. Tuona aikana valmistetaan ruokaa ja usein myös leivotaan. Palvelua kehitettiin palvelumuotoilun avulla.

Toiminnalla oli kaksi tavoitetta: tukea apua tarvitsevia kotona ja antaa uudenlaista työtä työrajoitteisille henkilöille, sillä havaitsimme, että usein vuodeosastolle tulee hoitoon vajaaravitsemuksen seurauksena asiakkaita ja että työrajoitteisille vakituisille työntekijöille on liian vähän sopivaa työtä.

Ratkaisu

Kehittämisessä oli mukana alussa kotihoito, ruokapalvelut ja työllisyyspalvelut. Työllisyyspalvelut hankkivat kokin avuksi työntekijän, jotta toiminta saatiin käyntiin. Kun työllistetty työntekijä jäi pois, niin työtä jatkettiin vakituisen kokin avulla. Kokeilusta tehtiin lehteen juttu ja kotihoito etsi kokille asiakkaita. Näin toiminta saatiin käyntiin.

Kokeilun tuloksia kyseltiin YAMK-opinnäytetyössä ja palvelua muokattiin sen pohjalta. Kotikokkitoimintaan pyydettiin mukaan eläkejärjestön vapaaehtoistatoimintaa eli "apusia" ja sille haettiin Leaderhankerahoitusta, joka saatiin. Leaderrahoitus kattaa kustannuksista noin 70 %.

Ikaalisten seurakunta lähti hankkeeseen mukaan tukien iäkkäiden asiakkaiden maksamaa osuutta 10 €:lla, joten nämä asiakkaat maksavat palvelusta vain 10 €/käynti. Tämä lisäsi asiakkaiden määrää. YLE teki asiasta TV-jutun kesällä 2017, joten asiakkaita tuli lisää ja hankkeeseen tuli toinen kokki joulukuussa 2017.

Tällä hetkellä asiakkaiden määrä vaihtelee ja lisää asiakkaita voidaan ottaa, joten sen vuoksi lähiviikoina valmistuu nuorten työpajan avustuksella tehty "mainosvideo" ko. toiminnasta.

Tulokset

Kotikokkitoiminnasta on saatu paljon positiivista palautetta ja työ on tullut näkyväksi. Kokkien työn muuttaminen asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi on ollut kokkien sydämen asia ja se vakuuttanut asiakkaat ja työstä tulee paljon positiivista palautetta. Tehdystä työstä ei kuitenkaan olla valmiita maksamaan kovin paljoa ja se aiheuttaa haasteita tulevaisuudessa. Tällä hetkellä on neuvoteltu eri yhdistysten kanssa mahdollisesta yhteistyöstä, jotta toimintaa pystyttäisiin jatkamaan ja laajentamaan, sillä kokonaan ilman ulkopuolista rahoitusta voi olla haastavaa jatkaa toimintaa, koska asiakkaan maksama maksu on noin 25 % todellisista kustannuksista. Odotamme siis mielenkiinnolla millaisia ratkaisuja löydämme, jotta voisimme jatkaa palvelua myös ensi vuonna.

Toiminnasta syntyviä säästöjä ei pysytä täsmällisesti mittaamaan, sillä ne syntyvät monista asioista. Tämän toiminnan avulla asiakas pystyy kuitenkin olemaan kotona paremmassa kunnossa pidempään, kun saa mieleistä ruokaa ja seuraa.

Yhteyshenkilöt

Kaija Rönni
kaija.ronni@ikaalinen.fi
palvelupäällikkö
Ikaalisten kaupunki