23.5.2018
Kontiolahden kunta, Onttolan koulu, Kontiolahti

Samanaikaisopettajuus ja yhteistyö Onttolan koululaisten ja eskareiden välillä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kehittämisideat syntyivät uuden OPSin pohjalta.

Lukuvuonna 2017-2018 Onttolassa on haluttu kehittää erityisesti samanaikaisopettajuutta. Samanaikaisopettajuudesta haluamme nostaa esille erityisesti yhteistyön eskareiden kanssa, sillä se on samalla ollut määrätietoista harjoittelua joustavan alkuopetuksen mahdollistamiseen uuden koulurakennuksen saattaessa eskarit ja alakoulun saman katon alle.
Ratkaisu
Eskariyhteistyö on ollut monipuolista sisältäen esimerkiksi musiikkiesityksiä, toiminnallista työpistetyöskentelyä ja TVT-taitojen harjoittelua. Sitä on tarkoitus jatkaa myös tulevana lukuvuonna ryhmien, luokanopettajien ja eskariopettajien vahvuuksia hyödyntäen.

Eskarit ja alkuopetus ja 6. luokka
Eskarit, 1. luokka ja 2. luokka ovat kuluneen lukuvuoden aikana käyneet metsäretkellä, jossa oli toiminnallisia metsäopetuspisteitä. Lisäksi oppilaat keräsivät puolukoita, joista leivottiin yhdessä marjapiirakkaa. Marjapiirakkaa tarjoiltiin isovanhempien päivänä vierailulla olleille isovanhemmille 1. luokan ja 2. luokan toimesta.
Eskariopet ja luokanopet suunnittelivat yhdessä terveyteen ja turvallisuuteen liittyvän toiminnallisen työpisteradan, joka toteutettiin omissa yksiköissä.
Lisäksi eskarit ovat olleet mukana katsomassa ja kuuntelemassa erilaisia esityksiä, esimerkiksi 2. luokka esitti eskarilaisille satuja ja 6. luokka kävi tekemässä musiikkiesityksen eskarilaisille.

Eskarit ja 5. luokka, kummioppilastoiminta
Kummioppilaat ovat pitäneet eskarilaisille tutustumistuokion leikkien merkeissä ja olleet mukana liikuntatunnilla luistelua ohjaamassa ja nauhoja sitomassa. Yhdessä on myös pelattu lautapelejä. Kummioppilaat ovat hyödyntäneet Onttolan koulun TVT-osaamista ja ja ohjanneet ja opettaneet eskareita tablettien käytössä. Kouluun tutustuminen sujui seikkaillen 5. luokan tekemiä QR-koodeja etsien.


Tulokset
Lisäksi oppilaiden joustava ryhmittely ja toiminnalliset työtavat ovat kehittyneet. Kodin ja koulun välinen yhteistyö samaten kuin yhteistyö oppilaiden välillä ovat lisääntyneet.

Opettajat ovat olleet innoissaan ja he ovat kokeneet, että ovat voimavarana toisilleen. Uusien ideoiden jakaminen on myös ollut innostavaa. He ovat myös muuttaneet työtapojaan, koska yhteistyö aikaisemmin on ollut vähäistä ja kaikki ovat puurtaneet omassa luokassaan.

Opiskelu on monialaista ja oppiainerajat ylittävää. Olemme saaneet kehittämistyöstämme positiivista palautetta huoltajilta.

Yhteyshenkilöt

Päivi Hukka
Paivi.hukka(ät)kontiolahti.fi
Koulunjohtaja
Onttolan koulu
Päivi Hukka
Paivi.hukka(ät)kontiolahti.fi
Koulunjohtaja
Onttolan koulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat