26.3.2018
Varkauden kaupunki, työllisyyspalvelut, Varkaus

Työ- ja toimintakyvyn arvionti-tiimi

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea pohjaa Varkaudessa ajalle 2017-2020 laadittuun työllisyysohjelmaan, jossa yhdeksi tavoitteeksi oli kirjattu tarve saada pitkään työttöminä olleille verkostomaisten palvelujen avulla selvä suunta joko työmarkkinoille, koulutukseen, kuntoutukseen tai eläkkeelle. Kehitetään toimintamalleja, jotka korjaavat puutteita olemassa olevissa palveluprosesseissa, sekä saavat palvelut toimimaan asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Kaupunki ja työllisyyspalvelut vahvistavat rooliaan pitkään työttömänä olleiden palvelujen järjestämisessä ja koordinoinnissa. Työ- ja toimintakyvyn arviointitiimi on toimintamalli, jonka avulla selvitetään ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksia sekä tehdään eläkemahdollisuuksien selvityksiä. Toimintaa toteutetaan tiimilähtöisesti moniammatillisena yhteistyönä, jossa työkykykoordinaattorilla on prosessivastuu asiakkaan työkyvyn selvittelyjen, ammatillisen kuntoutuksen sekä eläkekäsittelyn ajan. Hän tapaa asiakkaita, kerää ja kokoaa tarvittavat tiedot ja toimii asiakkaan ja häntä palvelevan verkoston tukena ja apuna. Työn tavoitteena on pitkään työttömänä olleiden elämäntilanteiden selkiytymistä ja vakiinnuttamista ohjaamalla asiakasta oikeisiin palveluihin oikea-aikaisesti. Palvelu on kuitenkin vapaaehtoista asiakkaalle.
Ratkaisu
Työkykykoordinaattori aloitti tehtävässään helmikuussa 2017. Alkuun työ oli paljolti tutustumista työllisyystoimen eri palvelumalleihin sekä yhteistyöverkostoihin, sekä uuden Työkyvyn arviointi -palvelun sisällön ja toimintamallin muokkaamista ja kehittämistä, koska aiemmin ei työllisyyspalveluissa kyseistä palvelua ollut tarjolla. Tämä tapahtui yhdessä työllisyyspalveluiden johdon kanssa. Myös lääkäriresurssia oli saatava lisättyä työllisyyspalvelujen asiakkaille. Seuraavaksi oli markkinoitava mallia muille yhteistyötoimijoille ja luotava joustavat lähete- ja tietojenvaihtokäytännöt. Moniammatillinen asiakasyhteistyöryhmä aloitti myös toimintansa ja kokoontuu säännöllisesti käsittelemään yhteisten asiakkaiden asioita. Työllisyystiimiin saatiin mukaan myös työfysioterapeutti, joka tekee asiakkaille fyysisen työkyvyn tarkastuksia ja antaa ohjausta ja neuvontaa tarpeen mukaan.
Työkykykoordinaattori kokosi työllisyystoimijat yhteen myös ns. aamukahvipalaverin merkeissä 2 kertaa vuoden aikana tietyn keskusteluteeman ympärille, ja järjesti yhteistyöryhmälle sekä lähikuntien työllisyystoimijoille yhteisen työkyky-seminaarin, jossa oli useita asiantuntijoita puhumassa työkyvyn arvioimisesta ja osatyökykyisille tarjolla olevista palveluista.
Tulokset
Vuoden 2017 aikana Työkyvyn arviointi -palveluun oli ohjautunut n. 80 pitkäaikaistyötöntä. Koska prosessit ovat erittäin hitaita, suuri osa asiakkaista on palvelussa edelleen, esim. odottaa eläkepäätöstä, tai on ammatillisessa kuntoutuksessa. Osa on työllistynyt tai siirtynyt muihin palveluihin. Reilu vuosi on kuitenkin lyhyt aika arvioida palvelujen taloudellisia vaikutuksia. Talouden näkökulmasta palvelun on toivottu voivan laskea kunnan työmarkkinaosuuksia pitkäaikaistyöttömien osalta. Inhimilliset vaikutukset ovat asiakkaan kannalta ovat selkeästi nähtävissä. Palvelulle on ollut tarvetta, koska asiakkaat jäävät usein asioidensa kanssa yksin, esim. kuntoutuksen päätyttyä. Työkykykoordinaattori koordinoi asiakkaan palveluja verkostossa, välittää tietoa, toimii tarvittaessa asiakkaan apuna ja tukena prosessin eri vaiheissa, ja ohjaa palveluja kohti toivottua suuntaa (joko työelämää tai eläkeratkaisua kohti). Ajan myötä palveluun ohjautuminen on tullut sujuvammaksi, tietojenvaihto joustavammaksi ja työkykykoordinaattorin palveluita on osattu hyödyntää myös erilaisissa yhteistyö- ja konsultointipalavereissa.
Palvelu on katsottu tarpeelliseksi ja toimintaa kehitetään edelleen, jatkossa voitaisiin palvelua mahdollisesti myydä myös lähikunnille.

Yhteyshenkilöt

Pia Hedman
pia.hedman(ät)varkaus.fi
Työllisyyspalvelujen esimies
Varkauden kaupungin Työllisyyspalvelut
Hannele Pajamies-Suszko
hannele.pajamies-suszko(ät)varkaus.fi
Työkykykoordinaattori
Varkauden kaupunki, Työllisyyspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta