Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

19.3.2018

Varkauden kaupunginkirjasto, Varkaus

Seniorikahvila Varkauden kirjastossa

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Seniori-ikäiset ja työttömät eläkeikää lähestyvät kirjastonkäyttäjät ovat pyytäneet kirjastoa järjestämään enemmän virkistystoimintaa, verkko-osaamista edistäviä tapahtumia ja osallistavia tapahtumia. Taustalla on usein yksinäisyys ja turvattomuuden tunne. Kirjasto haluaa kehittää koko ajan palvelujaan, mutta resurssit rajoittavat, joten etsimme sellaisen ratkaisun, jossa asiakkaat osallistuvat toiminnan järjestämiseen ja jossa toiminnasta ei tule juuri mitään kuluja.

Ratkaisu

Toiminnan käynnistämistä varten laadittiin hankehakemus Elylle. Ennen hankehakemuksen kirjoittamista tavattiin mahdollisia yhteistyökumppaneita kaupungin eri hallinnonaloilta ja kolmannelta sektorilta sekä suunniteltiin toiminnan runkoa ja kustannusvaikutuksia. Kun kuntalaiset saivat tietää hankeaikeesta, kirjastoa pyydettiin käynnistämään toiminta jo ennen rahapäätöstä, joten vaikka hankerahapäätös tulee vasta maaliskuun lopulla, toiminta on pyörinyt jo reilun kuukauden. Kahvilan käynnistämisestä ja toiminnan sisällöstä / tarkoituksesta mainostettiin kevyesti, mutta ensimmäisellä kerralla kävijöitä oli jo n. 70. Kahvilassa kerättiin tietoa siitä, mitä asiakkaat jatkossa haluavat ja suunniteltiin viikko-ohjelmaa sen mukaan. Toistaiseksi muutama taho on toiminut kirjaston kanssa yhteistyössä (mm. Varkauden kaupungin Hyvinvointi Ankkuri, Savonet senioreiden vertaistuki, Vammel eli vammais- ja potilasyhdistysten yhteistyöjärjestö, ev.lut. srk), mutta useita muita yhteistyötahoja on ilmoittanut halukkuutensa tulla mukaan toimintaan. Kahvilassa on lainassa pelikortteja ja pelejä asiakkaiden käyttöön, lähes joka kahvilakerralla on ulkopuolisen tarjoamaa ohjelmaa kuten terveysinfoja, ääneen lukemista, älypuhelinten käyttöopastusta, Asahi-joogaa, karaoketansseja jne. Kahvitus tapahtuu omakustannehintaan ja asiakkaat hankkivat itse kaiken kahvitukseen tarvittavan. Toistaiseksi kirjastolle on tullut kuluja vain ensimmäisen kahvilakerran kahvituksesta, noin 60 €. Kokoussali, jossa kahvilatoiminta tapahtuu, annetaan maksutta käyttöön, eikä siitäkään tule mainittavaa tulonmenetystä, koska tuona aikana varauksia ei ole juuri koskaan. Asiakkaiden vahva osallistaminen ja maksuton ohjelma laajan yhteistyöverkoston turvin ovat uutta tai hyvin vähän käytettyä toimintamallia.

Tulokset

Asiakastyytyväisyys on lisääntynyt ja innokkuus sekä uskallus kertoa toiveistaan kirjastolle on myös lisääntynyt. Kirjaston velvollisuus järjestää tapahtumia on mahdollistunut ja tapahtumien määrä moninkertaistunut. Samalla tapahtumien vaatima järjestelytyö sekä kustannukset ovat vähentyneet. Tapahtumat ovat nykyään helpommin tavoitettavia ja osana jokapäiväistä toimintaa. Kaikille avoin Seniorikahvilatoiminta on vasta alkuvaiheessa, mutta kehityksen suunta on edelleen lisätä asiakkaiden omatoimisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Hankerahan turvin verkko-osaamisen edistäminen tulee huomattavasti lisääntymään kahvilatoiminnassa.

Toiminta on kokeiluvaiheessa, joten paljoa ei ole vielä kokemuksia. Muutoksena entiseen voi kuitenkin mainita, että tässä toiminnassa asiakkaita osallistetaan enemmän, eikä pyritä antamaan kaikkea valmiina. Tämä taas vaatii asiakkaiden opettamista uuteen toimintatapaan, eikä kaikille asiakkaille ole luontaista keittää esimerkiksi kahvia julkisessa tilassa, tai toisaalta henkilökunnasta kaikille ei ole luontaista opettaa uutta käyttäytymismallia aikuisille. Toinen näkyvä muutos on itseohjautuvuuteen liittyen se, että toiminnasta täytyy olla selkeät ohjeet ja opasteet esillä, jotta ensikertalaisetkin osaavat tulla kahvilaan ja tietävät olla omatoimisia. Tässä meillä tapahtumanjärjestäjillä on edelleen opettelemista.

Kehittämiseen ovat osallistuneet:


Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Yhteyshenkilöt

Tuula Hämäläinen
tuula.hamalainen@varkaus.fi
Kirjastovirkailija
Varkauden kaupunki / kaupunginkirjasto