18.9.2017
Mäntsälän kunta, Mustijoen perusturva - Mäntsälän ja Pornaisten lastensuojelu, Mäntsälä

Suhdeperustainen lastensuojelutyö

Palkittu!
Palkittu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kehittämisen tarve syntyi työn hektisyydestä ja uuvuttavuudesta, suurista asiakasmääristä ja kustannusten kasvusta. Tilanne oli kestämätön eikä se voinut enää jatkua, lastensuojelutyön oli muututtava.

Muutoksella haluttiin saada lastensuojelun sosiaalityöhön mielekkyyttä, päästä eroon byrokraattisesta palveluohjaajan roolista ja siirtyä muutoksentekijöiksi perheiden rinnalle. Tavoitteena oli tuoda apua perheiden koteihin kodin ulkopuolisten sijoitusten sijasta, saada sosiaalityöntekijät viihtymään työssään sekä saada kustannukset hallintaan.
Ratkaisu
Koko lasten-, nuorten- ja perheiden palveluorganisaatio piti uudistaa siten, että asiakkaat saavat avun jo peruspalveluissa; ennaltaehkäisevä lastensuojelu kuuluu kaikille. Tämä poisti asiakaspaineen lastensuojelusta, kun perheet saivat apua jo ennen kuin joutuivat lastensuojeluun.

Lastensuojelu ei enää toiminut "kaikkien huolien kaatopaikkana". Se mahdollisti lastensuojelun sosiaalityön kehittämisen terapeuttisempaan suuntaan, takaisin ihmissuhdetyöhön, jossa asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde nousee keskiöön.

Muutokseen tarvittiin johtajaksi vahva visiönääri, esimiehemme/sosiaalipalvelupäällikkö. Myös työntekijöiden piti lähteä mukaan muutokseen täysillä. Motivaation löytyminen ei ollut kaoottisessa työtilanteessa vaikeaa, kaikki halusivat muutosta. Henkilöstö sai koulutusta suhdeperustaisesta sosiaalityöstä, perhearviointimallista ym.

Mukaan prosessiin kytkettiin myös tutkimus; THL ja Itä-Suomen yliopisto (UEF). Tarkoituksena oli varmistaa tutkimuksen keinoin, että uusi toimintamalli on laadukas, jotta sitä kannattaa kopioida myös muualle.
Tulokset
Palvelurakenteen muutoksen myötä lastensuojelun sosiaalityöhön palasi rauha tehdä työtä juuri lastensuojelua tarvitsevien perheiden kanssa. Yhden lapsen ongelmien sijasta keskitytään koko perhesysteemiin.

Sosiaalityöntekijöinä olemme tiiviisti mukana perheiden muutostyössä kohti toimivampaa arkea. Työ on terapeuttisempaa ja palveluohjaus toisiin palveluihin on vähentynyt, mm. perhetyöntekijöiden tarve on laskenut minimiin. Myös kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat laskeneet voimakkaasti, ratkaisut pyritään etsimään perheen lähiverkostosta. Lastensuojelu ei enää paikkaa muita toimimattomia palveluja; perheet saavat avun jo aiemmin palveluverkoston muilta toimijoilta, oikea-aikainen apu tarjolla.

Lastensuojelun sosiaalityön kustannukset ovat laskeneet huomattavasti, mikä on mahdollistanut resurssien siirron edelleen ennaltaehkäiseviin palveluihin. Sosiaalityöntekijät voivat työssään paremmin ja ehtivät paneutua kunnolla asiakasperheiden tilanteisiin, työn ilo on palannut.

Kehittämistyö kuuluu kaikkien työnkuvaan ja tiivis kouluttautuminen osaamistason kohottamiseksi jatkuu. Tuloksista ja toimintatavoista kerrotaan avoimesti korostaen, että kehittämistyömme on edelleen kesken. Työn alla on yhteistyökumppaneidemme (UEF ja THL) kanssa lastensuojelun käsikirja, joka kertoo mallistamme.

Yhteyshenkilöt

Tuija Tähkäpää
tuija.tahkapaa(ät)mantsala.fi
lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Mäntsälän kunta, Mustijoen perusturva
Arja Tolttila
arja.tolttila(ät)mantsala.fi
sosiaalipalvelupäällikkö
Mäntsälän kunta, Mustijoen perusturva
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta