2.2.2017
Seinäjoen kaupunki, terveyskeskus, Seinäjoki

LEAN ja reseptien uusinta terveyskeskuksessa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Seinäjoen terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon palvelut alueensa 61 000 asukkaalle. Näiden palvelujen piiriin kuuluvat myös pitkäaikaissairauksien lääkitysten uusinta.

Valtiovallan ( THL ja KELA) päätösten mukaisesti paperisten reseptien laadinta päättyi kokonaan 31.12.2017 ja nyt kaikki kirjoitettavat niin uudet kuin vanhatkin lääkemääräykset on tehtävä sähköisesti. Seinäjoella asteittaista siirtymää sähköisiin resepteihin on toteutettu jo 3 vuoden ajan.

Sähköisessä muodossa olevien lääkemääräysten uusinnassa on koettu hankaluutta ja haasteellisuutta. Reseptien uusinta ei ole onnistunut lakisääteisen 8 päivän sisällä, uusittaviksi on tullut voimassa olevia lääkemääräyksiä ja osa potilaista on löytänyt apteekeista ”ohituskaistan” lääkkeen uusintaan. Potilaan itsensä OmaKanta-palvelun kautta uusittavaksi laittamissa lääkkeissä on ollut kuuriluontoisia lääkemääräyksiä, kuten antibioottikuureja.

Terveyskeskuksessa kartoitettiin lokakuussa 2016 kahden viikon aikana apteekeista FAX-pyyntönä tulleiden lääkeuusintojen määrä ja laatu. Kuudesta apteekista seurantajakson aikana tuli yhteensä 215 lääkkeen (163 eri potilaan) uudistamispyynnöt. Näistä lääkkeistä elintärkeitä, nopean uudistamisen edellytäviä valmisteita oli 8 kappaletta. Vastaavasti yhden päivän aikana 101 uusittavaksi laitetuista lääkemääräyksistä osittain toimitettuja tai kokonaan toimittamattomia (eivät siis vielä tarvinneet uusintaa) oli 19 kappaletta, eli 19 % .

Kehittämistoiminnan tavoitteena on Lean-ajattelua apuna käyttäen johdonmukaistaa, yksinkertaistaa ja nopeuttaa lääkemääräysten uusintaa sekä parantaa potilasturvallisuutta lääkelistojen päivittämisen myötä.
Ratkaisu
Terveyskeskuksesta osallistui 5-henkinen moniammatillinen työryhmä Kunteko-ohjelman Lean-työpajaan loppuvuodesta 2016. Kolmen työpajapäivän aikana työryhmä kerrytti perusosaamistaan Lean-ajatteluun sekä pureutui monisyiseen tapaan uusia lääkkeet terveyskeskuksessamme.

Luotiin päivitetyt kirjalliset ohjeet hoitajille, lääkäreille ja apteekeille nopean uusinnan vaativista lääkkeistä. FAX-resepti-käytäntö lopettiin kokonaan. Pidettiin palaveri alueen apteekkien kanssa, jossa muuttuneet käytännöt käytiin läpi.

Hoitajien vastuuta reseptien uudistamismenettelyssä lisättiin. Jatkossa hoitajat aktiivisesti selvittävät Lääkekeskuksen kautta uusittavan lääkkeen tilan, näin toimien osittain toimittamattomat lääkemääräykset eivät ajaudu uusittaviksi. Samalla pysytään välittömästi tarkentamaan lääkkeen annos, kuuriluontoisesti kirjoitettujen lääkkeiden tarve ja päivittämään sairaskertomuksen lääkelistaa.

Uusintaa tekevien lääkäreiden riittävästä resursoinnista (1½ lääkäriä päivittäin) pidetään kiinni. Reseptilääkäreille (uusintavuorossa oleva lääkäri) luotiin oma RESLÄÄ-ajanvarauskirja. Näin hoitajien etsimiseen käyttämää aikaa saadaan vähennettyä.
Tulokset
Uusi toimintatapa on ollut käytössä nyt 1 kuukauden ajan. Suurin osa hoitajista on jo perehtynyt Lääkekeskuksessa operointiin.

Lääkeuusinnat ovat pääsääntöisesti toteutuneet tavoitellussa 8 vuorokaudessa. Osittain toimitettujen tai kokonaan toimittamattomien (eivät vaadi uusintaa) lääkeuusintojen määrä on vähentynyt. Kuuriluontoisten lääkkeiden uudistamispyynnöt ovat vähentyneet. Apteekkien yhteydenotot reseptejä uusivaan lääkäriin ovat vähentyneet.

Toiminnan seuraamisen keinoina ovat Lääkekeskuksen reseptipiikin seuraaminen 2-3 kertaa viikossa (tavoitteena siis lääkkeen uusinta 8 päivän sisällä), RESLÄÄ-kirjan seuraaminen (kirjalle saa lisätä vain elintärkeät lopussa olevat lääkkeet) kerran kuukaudessa sekä niin ikään kerran kuukaudessa uusintaotos uudistamistarpeettomien reseptien määrästä. 6 kuukauden välien toimintatapa päivitetään.

Lean-ajattelu ei ole rajoittunut terveyskeskuksessamme vain reseptiuusintaan, vaan toimintamallilla on lähdetty päivittämään/uudistamaan vastaanoton toimintaa laajemminkin, esimerkiksi vastaanotto- ja toimenpidehuoneiden välineistöstä on jo laadittu mallinnukset.

Työryhmässä ovat olleet mukana:
Leena Mäkirintala, vastaanoton alueylilääkäri, Seinäjoen terveyskeskus
Hilkka Välimaa, vastaanoton osastonhoitaja, Seinäjoen terveyskeskus
Susanna Pihlajamäki, terveyskeskuslääkäri, Seinäjoen terveyskeskus
Johanna Rajala, sairaanhoitaja, Seinäjoen terveyskeskus
Eeva-Maria Havulehto, sairaanhoitaja, Seinäjoen terveyskeskus

Yhteyshenkilöt

Leena Mäkirintala
leena.makirintala(ät)seinajoki.fi
vastaanoton alueylilääkäri
Seinäjoen terveyskeskus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta