24.11.2016
Vaasan keskussairaala, Vaasa

Henkilökunnan työkykyä tukeva kuntosali

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Meillä on ollut pitkään henkilökunnalle suunnattu pienimuotoinen kuntosali ja sen yhteydessä pieni jumppatila, missä on aiemmin pidetty ohjattuja jumppatunteja. Tilan ahtauden ja varsinkin ryhmätuntien aikana esille tulleen puutteellisen ilmanvaihdon takia todettiin, että on järkevämpää lähteä kehittämään kuntosalia monipuolisemmaksi ja kattavammaksi ja otetaan entinen ryhmäliikuntatila kuntosalikäyttöön.
Ratkaisu
Suunnitelma hiottiin organisaatiomme TYKY-työryhmässä, laadittiin viisivuotissuunnitelma jossa tehtiin ns. ranking-lista laittamalla ensisijaiset hankinnat tärkeysjärjestykseen organisaatiomme TYKY-budjetin sallimissa raameissa.
Tulokset
Meille saatiin entistä parempi ja monipuolisempi kuntosali, jossa varsinaisen painoharjoittelun lisäksi myös huomioitu aerobisen liikunnan tarvetta kuntopyörien, juoksumattojen, soutulaitteen, nyrkkeilynurkkauksen ja porraskoneen muodossa.

Nykymaailmassa istumatyö on suuri vaara, ja staattisen rasituksen vastapainoksi tarvitaan lihaskunnon monipuolista harjoittelua ja vahvistamista. Myös fyysisesti raskas työ vaatii hyvää lihaskuntoa. Näin sairaalaympäristössä tulee ehkä ensimmäisenä mieleen raskas potilastyö, mutta sen lisäksi myös esim teknisen sektorin työntekijöiden, laitoshuoltajien ja ravitsemuskeskuksen työntekijöiden työt saattavat olla fyysisesti raskaita.

Fyysinen harjoittelu nostaa paitsi fyysistä hyvinvointia, myös psyykkistä hyvinvointia. Sen lisäksi voimaharjoittelu/lihasmassan lisäys ja sen tuoma perusaineenvaihdunnan vilkastuminen on oiva apu painonhallinnassa.

Ottaen huomioon kuntasektorin henkilökunnan ikärakennetta, niin lihaskuntoa ylläpitävä harjoittelu en erittäin tärkeä tekijä työkyvyn ylläpitäjänä. Organisaatiomme kuntosalia kehittämällä annetaan koko henkilökunnalle mahdollisuus käyttää monipuolista kuntosalia ilmaiseksi. Säästöjä syntyy epäsuorasti, kun henkilökunnan työkyky paranee ja sairauspoissaolot laskevat.

Jatketaan toimintaa kehittämällä kuntosalin laitevalikoimaa edelleen ja ylläpitämällä/huoltamalla nykyiset laitteet. Suunnitelmissa on myös avointen ovien tilaisuudet, johon kuntosaliharjoittelua vieroksuvat toivottavasti saataisiin mukaan kokeilemaan kuntosaliharjoittelua kuntosaliohjaajan avustamana.

Organisaatio tarjoaa myös eläköityneille työntekijöilleen mahdollisuuden käyttää henkilökunnan kuntosalia.

Yhteyshenkilöt

Agneta Honkala
agneta.honkala(ät)vshp.fi
Hallinnon sihteeri/varatyösuojeluvaltuutettu/varapääluottamusmies
Vaasan keskussairaala
Agneta Honkala
agneta.honkala(ät)vshp.fi
hallinnon sihteeri/varatyösuojeluvaltuutettu/varapääluottamusmies
Vaasan keskussairaala

Timo Toivonen
timo.toivonen(ät)vshp.fi
Turvallisuus- ja työsuojelupäällikkö
Vaasan keskussairaala
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta