25.11.2016
Kolarin kunta, Terveyskeskus, kotihoito sekä vanhus- ja kehitysvammapalvelu, Kolari

Onnistumisten arkku

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea syntyi siitä, että voimme itse yksikössä ja yhdessä muiden kanssa iloita onnistumisistamme.

Tavoitteena oli tehdä yhteistä onnistumista näkyväksi ja poistaa helposti leviävää tartuntatautia nimeltä ”Kaik huonost”. Tavoitteena nostaa siis onnistumiset esille ja siten parantaa työn iloa ja työhyvinvointia sekä myös asikakkaiden saamaa palvelua.
Ratkaisu
Päätettiin joka yksikössä kerätä onnistumiset "arkkuun". Arkku avataan ja onnistumiset luetaan säännöllisin väliajoin. Ensimmäinen arkkujen avaaminen oli yhteistilaisuus kaikkien yksiköiden kesken. Mukana oli työntekijät, lähijohto ja myös ylin johto. Asiakkaatkin olivat mukana antamassa palautetta ja olivat luomassa yhdessä onnitumisia.

Kunteko sparrauspäivässä tämä kehitettiin ja itse tehtiin ilman ylimääräistä rahoitusta. Sparraajamme Seija Strömberg oli henkisenä tukenamme.
Tulokset
Tieto työyhteisön jäsenten onnistumisista on lisännyt kokemusta yhteisestä onnistumisesta ja vaikuttanut työilmapiirin parantumiseen ja yhteisöllisyyden lisääntymiseen. Samalla on lisääntynyt tunne oman työn arvostuksesta ja toisten työn arvostuksesta. Kuntoutumista tukevan työotteen toteutuminen on selvästi parantunut.

Kehittämistavoitteenamme ollut asiakkaan ”saattaen vaihtaminen” palvelusta toiseen oli asiakaspalautteen mukaan onnistunut erinomaisesti. Onnistumisista kertovissa asiakaspalautteissa kuultiin liikuttavia kertomuksia omaisten kiitollisuudesta henkilökunnan antamasta hoidosta, ammatillisuudesta ja aidosta välittämisestä.

Kuultiinpa eräässä onnistumisessa asiakkaan katsovan, että hoitajat ansaitsisivat Nobelin palkinnon työstään! Olivatpa asiakkaatkin jo huomanneet positiivisen muutoksen ilmapiirissä. Onnistumisissa tuli esille lukuisia kiitoksia hyville työkavereille ja hyville ”pomoille”.

Ensimmäisenä kuun kamaralle astunutta astronautti Neil Armstrongia mukaillen: ”Tämä on pieni askel jokaiselle työntekijälle, mutta suuri askel henkilökunnalle työhyvinvoinnin lisääjänä ja suuri askel kaikille kolarilaisille asiakkaillemme.”

Liitteessä on lisätietoa ja valokuvia Onnistumisen arkusta.
Liitteet
Onnistumisten arkku.docx

Yhteyshenkilöt

Ulla Ylläsjärvi
ulla.yllasjarvi(ät)kolari.fi
Johtava lääkäri
Kolarin kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta