31.5.2016
Järvenpään kaupunki, Auerkulman perhetukiyksikön vastaanottoyksikkö, Järvenpää

Sijoitusjakson jälkeinen kotiuttamistyö Auerkulman perhetukikeskuksessa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Järvenpää palkitsee vuosittain työyhteisöjä Innovaatio- ja ideapalkinnoilla hyvistä työelämän kehittämishankkeista. Inno- ja ideakilpailussa haetaan kaupunkistrategiaa tukevia innovaatioita, jotka on jo viety käytäntöön tai toteuttamiskelpoisia ideoita, joita tulisi viedä käytäntöön.

Vuonna 2016 yksi Inno- ja ideapalkinnon saajista oli Auerkulman perhetukiyksikön vastaanottoyksikkö. Työmuodon kehittäminen ja ideointi sai alkunsa kaupungin tiukentuneesta taloustilanteesta ja siitä johtuvasta työn tehostamisen tarpeesta.

Vastaanottoyksikön henkilökunta ideoi tämän uuden työmuodon, jota esimiehet tukivat ja hyväksyivät sen käyttöönoton. Auerkulman perhetukikeskuksen vastaanottoyksikössä koettiin tarvetta lapsen sijoituksen aikana ottaa aiempaa enemmän koko perhe mukaan työskentelyyn, vanhempia vastuuttaen ja osallistaen, jotta lapsen kotiutuminen mahdollistuisi ja toteutuisi paremmin. Kotiuttamistyö on osa lastensuojelun laitostyön toiminnan tehostamista ja samalla uudistamista avotyömuotoiseksi.
Ratkaisu
Vastaanottoyksikössä työtä lähdettiin tekemään uudella tavalla asiakaslähtöisesti perheiden hyväksi. Perinteisesti lastensuojelun laitostyössä olevat ohjaajat työskentelevät vain laitoksessa olevien lasten ja heidän perheidensä kanssa. Uuden työmuodon myötä ohjaajien työ on siirtynyt ja laajentunut koskemaan myös laitossijoituksen loppumisen jälkeen tapahtuvaa tukityötä.

Ohjaajat pitävät sijoitusjakson aikana perhetapaamisia, joissa yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa pohditaan perheen tilannetta ja ratkaisuja haastaviin perhetilanteisiin. Perhetapaamisilla dialogisessa keskustelussa perheenjäsenten toimijuutta vahvistetaan ja heitä rohkaistaan ja tuetaan itse miettimään ratkaisuja arjen tilanteisiin.

Sijoitusjakson jälkeen perheillä on samat työntekijät myös lapsen kotiin palaamisen jälkeen. Tuttujen työntekijöiden kanssa perheen on helpompi jatkaa keskusteluja ja vahvistua. Asiakasryhmänä ovat perheet, jotka muuten jäisivät vähemmälle tuelle, koska eivät tarvitse akuuttia tukea, mutta ovat silti tuen tarpeessa. Toiminnan tavoitteena on ennaltaehkäisevällä työotteella löytää keinoja laitossijoitusten uusiutumisen vähentämiseen avotyön keinoin.
Tulokset
Uusi toimintamalli aloitettiin kokeiluna syksyllä 2014 ja prosessi on vielä hioutumassa osaksi vastaanottoyksikön toimintaa. Työskentelystä kerätään palautetta. Osa perheistä on hyötynyt sijoitusjakson jälkeisestä työskentelystä. Kotiuttamistyöllä mahdollistuu se, että samat tutut työntekijät voivat jatkaa kotiin tehtävää työtä laitossijoitusjakson jälkeen eikä perheen kanssa työskentelyyn tule kahta uutta työntekijää.

Kotiuttamistyöstä hyötyvät sellaiset perheet, jotka eivät tarvitse lapsen sijoitusjakson jälkeen varsinaista tehostettua perhetyötä, mutta kuitenkin jonkinlaisen tuen ja seurannan sijoitusjakson jälkeiseen elämään kotiutumisen onnistumiseksi.

Toimintamalli on hyvin asiakaslähtöinen ja luotu nimenomaan asiakkaan tarpeita ajatellen. Henkilöstön näkökulmasta se on lisännyt jonkin verran työmäärää, koska tätä työtä varten ei ole lisätty henkilöstöresursseja. Henkilöstö on kuitenkin kokenut työmuodon lisäävän oman työn mielekkyyttä ja on tuntunut mukavalta nähdä se, miten asiakkaat hyötyvät tästä uudesta toimintamallista.

Yhteyshenkilöt

Tuula Alkula
tuula.alkula(ät)jarvenpaa.fi


Terhi Penttilä
terhi.penttila(ät)jarvenpaa.fi
vastaava ohjaaja
Järvenpään kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta