Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

27.5.2016

Kirjaston henkilökunta, Järvenpää - Träskända

Lisää kirjastoa asiakkaille!

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Järvenpää palkitsee vuosittain työyhteisöjä Innovaatio- ja ideapalkinnoilla hyvistä työelämän kehittämishankkeista. Inno- ja ideakilpailussa haetaan kaupunkistrategiaa tukevia innovaatioita, jotka on jo viety käytäntöön tai toteuttamiskelpoisia ideoita, joita tulisi viedä käytäntöön.

Vuonna 2016 yksi Inno- ja ideapalkinnon saajista oli Järvenpään kirjaston henkilökunta kehittämishankkeestaan "Lisää kirjastoa asiakkaille"! Niukkenevista henkilöstöresursseista huolimatta asiakkaille haluttiin turvata mahdollisuus käyttää kirjastoa vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmin. Kirjasto oli ennen kehittämishanketta arkisin auki ainoastaan henkilökunnan läsnä ollessa ma–to klo 10–20, pe klo 10–18.

Aukioloaikoina eri osastojen asiakaspalvelussa päivystävät työntekijät vastasivat myös palautetun aineiston kuljettamisesta osastoille. Henkilökunta koki, että työvuorot olivat jatkuvaa poukkoilua paikasta toiseen ja työvuoron aikana ei ehtinyt kunnolla keskittymään olennaisiin työtehtäviin tai asiakaspalveluun.

Ratkaisu

Kirjaston henkilöstön päivystysvuoroja ja logistiikkaprosesseja uudistettiin. Palautusautomaatin kapasiteettia laajennettiin ja henkilökunnan kesken otettiin käyttöön erilliset logistiikkavuorot, jolloin logistiikkavuorossa oleva työntekijä vastaa yksin palautusautomaatin tyhjentämisestä ja aineiston kuljettamisesta osastoille. Näin saatiin pidennettyä kirjaston aukioloaikoja ja henkilökunnan osaaminen saatiin paremmin käyttöön ja aineiston kierto tehokkaammaksi.

Järvenpään kirjasto on auki ma–pe klo 9–11 itsepalvelukirjastona ja klo 11–20 täydellä palvelulla. Lauantaiaukioloaikaan klo 10–15 ei tehty muutoksia. Samalla muutoksen myötä parannettiin työhyvinvointia ja henkilökunnan työssä jaksamista. Kirjaston toiminnan kehittäminen on hyödyttänyt sekä kirjaston käyttäjiä että työntekijöitä.

Tulokset

Kuntalaisille on voitu tarjota pidempi kirjaston aukioloaika ja muun muassa päiväkodeille ja kouluille enemmän ohjattuja ryhmäkäyntejä. Kirjasto kokoelmineen ja laitteineen on kuntalaisten käytössä jo aamu yhdeksästä lähtien. Kirjasto on auki kuntalaisille nyt viisi tuntia viikossa enemmän, mikä vuositasolla on noin 250 tuntia lisää.

Henkilökunnan tehtäväjärjestelyjen vuoksi asiakaspalvelun laatu on parantunut, kun päivystävä työntekijä voi keskittyä asiakaspalveluun logistiikan tai muiden työtehtävien sijaan. Henkilökunta on kokenut, että selkeät ja suunnitellut työjärjestelyt ovat lisänneet työhyvinvointia ja työssä jaksamista.

Yhteyshenkilöt

Paula Niemi
paula.niemi@jarvenpaa.fi
vastaava kirjastonhoitaja
Järvenpään kaupunki

Tykätty 3 kertaa