6.10.2020
Kangasalan kaupunki, Sivistyskeskus/Hyte, Kangasala

Uusi tapa tehdä hyvinvointisuunnitelma

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kunnissa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa. Sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kuntasuunnittelua.

Kangasalla haluamme, että nykyinen valtuusto ei tule yksin linjaamaan ja päättämään uuden valtuustokauden hyvinvointisuunnitelmasta, vaan myös uusi tuleva valtuusto saa asian heti pöydälleen. Valtuustokaudelle 2021–2025 valitut valtuutetut pystyvät siten vaikuttamaan esille nostettaviin hyvinvoinnin edistämiseen liittyviin strategisiin asioihin ja toimenpiteisiin heti toimikautensa alusta alkaen.

Tavoitteena on siis luoda laajan hyvinvointikertomuksen laatimiselle uusi rakenne ja arvioida sen toimivuutta käytännössä. Jatkossa Kangasalla on yhden asiakirjan sijaan kaksi: suunnitelma ja kertomus erikseen.
Ratkaisu
Uudesta laajan hyvinvointikertomuksen rakenteesta käytiin ensin keskustelua kaupungin hyvinvointiryhmässä, jossa ovat edustettuina seuraavat viranhaltijat:
- hyvinvointijohtaja (pj)
- kehitysjohtaja
- lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän puheenjohtaja (varhaiskasvatuksen johtaja)
- työikäisen väestön hyvinvointiryhmän puheenjohtaja (työllisyyspalvelupäällikkö)
- ikäihmisten hyvinvointiryhmän puheenjohtaja
- hyvinvointikoordinaattori (siht.)

Tämän jälkeen ehdotus eteni kaupungin johtoryhmään, joka samalla toimii kaupungin hyvinvointityön johtoryhmänä. Viimeksi uutta prosessia on esitelty valtuuston iltakoulussa ja työpajassa nykyisille valtuutetuille. Näin on samalla käynnistetty uuden kertomuksen valmistelu yhdessä luottamushenkilöiden kanssa.
Tulokset
Kangasalla kokeiltava rakenne ja prosessi on seuraava:
1. Valtuustokausi 2017–2021
- kuluvan valtuustokauden laajan hyvinvointikertomuksen hyväksyminen
- uuden valtuustokauden laajan hyvinvointisuunnitelman pohjustaminen uudelle valtuustolle

2. Valtuustokausi 2021–2025
- laajan hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen omalle valtuustokaudelle
- hyvinvoinnin vuosiraporttien hyväksymiset ja suunnitelman mahdollisten vuosittaisten tarkistusten tekemiset
- kuluvan valtuustokauden laajan hyvinvointikertomuksen hyväksyminen toimikauden päättyessä
- seuraavan valtuustokauden laajan hyvinvointisuunnitelman pohjustaminen uuden toimikauden valtuustolle

Hyvinvoinnin johtoryhmä ja hyvinvointiryhmä organisoivat, seuraavat ja arvioivat omalta osaltaan uudenlaisen rakenteen käyttöönottoa ja edistymistä. Kaupunki on toimissaan kokeileva ja ketterä, joten tarpeen mukaan suunnitelmia muutetaan.

Yhteyshenkilöt

Kati Halonen
kati.halonen(ät)kangasala.fi
Hyvinvointijohtaja
Kangasalan kaupunki/sivistyspalvelut
Maija Mäkinen
maija.makinen(ät)kangasala.fi
Hyvinvointikoordinaattori
Kangasalan kaupunki/sivistyspalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta