15.5.2020
Varkauden kaupunki, Konsernipalvelut, Varkaus

Hyvä mielen apukassi -kampanja

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Hyvän mielen apukassi –kampanja on yksi keino auttaa poikkeustilanteen vuoksi taloudellisessa ahdingossa olevia. Kampanjan kautta voi auttaa kaupassa asioidessa muita. Hyvän mielen apukassi -kampanja on mukaelma jo kahtena vuotena toteutetusta Hyvän mielen joulukassi-kampanjasta.

Hyvän mielen joulukassi -kampanja syntyi pari vuotta sitten, kun keskustelimme kaupungin talousjohtajan kanssa kuntatalouteen liittyvistä asioista. Tässä yhteydessä pohdinta siirtyi kuntalaisten ahdinkoon ja kuinka heitä voisi siinä auttaa. Esiin nousi etenkin joulu, jolloin usein vähävaraisuus korostuu. Idea kampanjasta ja sen toteutuksesta rakentui nopeasti. Jo tuossa vaiheessa totesimme,että samaa kampanjapohjaa muokattuna voi käyttää myös muulloin kuin joulun alla.

Määrällisiä tavoitteita emme asettaneet. Ajattelimme, että jokainen tuote ja kassi on avuksi jollekin. Lähdimme liikkeelle myös sillä periaatteella, että muokkaamme toimintaa sitä mukaa, kun tarvetta ja kokemusta tulee. Samat tavoitteet ja periaatteet ovat mukana myös nyt tässä kampanjassa.
Ratkaisu
Hyvän mielen apukassi-kampanjasta kehkeytyi Varkauden kaupungin, K-Citymarketin, Prisman ja Tokmannin yhteinen hyväntekeväisyyskampanja koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa. Samalla, kun käy kaupassa tekemässä omat välttämättömät ostokset, voi lahjoittaa ruoka- ja/tai hygieniatarvikkeita niitä tarvitseville. Varkauden kaupungin yksiköt toimittavat kassit edelleen avunsaajille.

Toiminta käynnistyi varmistamalla, ovatko aiemmin kampanjan toteutuksessa mukana olleet tahot mukana myös tässä kampanjassa. Kun tämä varmistui, kävimme läpi toimintakäytännöt, jonka jälkeen kampanjan pystyi ripeästi käynnistämään.

Operatiivisessa toiminnassa keskeisiä toimijoita ovat kaupungin työpajan vastaava ohjaaja ja kaupungin sosiaalitoimi. Kaupungin työpaja hoitaa kampanjan logistisen osuuden (telineet kauppoihin, kassien vienti ja haku).

Operatiivinen toiminta rakentuu kaupungin oman toiminnan varaan, joten ylimääräisiä palkkakuluja ei tule. Kampanjassa käytetään Warkaus-kasseja, joita kaupungin työpaja on valmistanut joulun alla toteutettaviin kampanjoihin. Koska tähän poikkeustilanteeseen emme osanneet etukäteen varautua, kassien määrä ei ollut riittävä, mutta mukana olevat kaupat lupasivat lahjoittaa tarvittavat lisäkassit.
Tulokset
Toiminta pohjautuu yhteisöllisyyteen ja sen vahvistamiseen.
Kampanjaa jatketaan edelleen (ainakin 31.5. saakka) ja pidetään valmius käynnistää se jatkossakin tilanteen ja tarpeen mukaan joulunaluskampanjoiden lisäksi.

Yhteyshenkilöt

Pia Hedman
pia.hedman(ät)varkaus.fi
Työllisyyspalveluiden tiimivastaava
Varkauden kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta