Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

15.1.2020

Ikäihmisten palvelut, Toimelantalo, Lempäälä

Musiikkielämys ikäihmisille

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Halusin piristää vanhuksia kun olen pitkään käynyt heitä ohjaamassa Toimelan kunto-ohjaajana. Minulla on laulaja ja taiteilijaystäviä ja toisten auttaminen lisää onnellisuutta. Laulajaystäväni tuli laulamaan ja soitimme kitaralla vanhoja Karjalaisia lauluja, ystävänlaulua ja laulatimme vanhuksia. Kaikki olivat iloisia ja liikuttuneita tapahtumasta, jonka hoidimme torstai kahvilan yhteydessä.
Minun toinen idea Syksyllä 2019 pidetyt päivätanssit myös järjestetty toimelassa uusia ideoita keväälle kansallispukujen ulkoilutus kun olen tiedustellut että sille olisi kysyntää.

Ratkaisu

Neuvottelin päivätoiminnanohjaaja Tarja Lehtiön kanssa, että voisimmeko järjestää Torstaikahvilan yhteydessä. Tarja tarjoili kahvia ja me laulatimme väkeä soittimien kanssa.

Tulokset

Tuokio lisäsi yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta. Henkilökunnalle ja asiakkaille tuli hyvä mieli. Haluan järjestää keväälle kansallispukujenulkoilutuksen, jossa mahdollisesti Taikuriystäväni ja saman laulajan kanssa laulatamme väkeä kitaran kanssa.

Yhteyshenkilöt

Susanna Pihlmannin esimies Sari Juuti
sari.juuti@lempaala.fi, susanna.pihlman@lempaala.fi
Esimies
Lempäälän Kunta
Anna Myllymaa, Erkki Häkli ja Jenni Helgvist
anna.myllymaa@lempaala.fi,erkki.hakli@lempaala.fi
Esimies, päällikkö Erkki Häkli
Lempäälän Kunta

Tykätty 1 kertaa