Jaa:
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

14.10.2019

Kolarin kunta, Sosiaalipalvelut, Kolari

Jatkuva työyhteisöjen kehittäminen vanhus - ja kehitysvammayksiköissä

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Lähdimme kehittämään perusturvan toimialalla koko vanhustenhuollon ja kehitysvammahuollon alueella toimintaa yhdessä. Havaitsimme että, meillä on paljon yhteisiä ongelmia ja tarvetta vertaistukeen: toisten työyhteisöjen kanssa kehittäminen tuo ideoita myös omaan yksikköön. Meillä on kaksi kertaa vuodessa kehittämispäivät, joihin pyydämme itse aiheita sen mukaan mikä asia milloinkin on pinnalla ja kehittämistarpeessa tällä alueella. Viimeksi oli läheinen tai sukulainen asiakkaana, sitä ennen on ollut mm. omahoitajuus, pelisääntöjen teko ja puuttumisen polun käytön opettelu.

Ratkaisu

Kehittämisessä edetään niin, että päivänpolttavat asiat ovat esillä. Yksiköissä sisäiset kehittäjät vinkkaavat tärkeitä keskusteluun nostettavia aiheita yhdessä työyksiköiden kanssa. Toimintaan ovat sitoutuneet työntekijät, sisäiset kehittäjät ja yksiköisen esimiehet perusturvatoimialan johto.

Jatkuvan parantamisen ja kehittämisen ideaa kannattelevan rakenteen tärkeä tuki ovat sisäiset kehittäjät kaikissa työyhteisöissä. Heidän roolinsa on ”pitää yllä ja esillä” kehittämistä ja kehittämispuhetta. Tämän lisäksi ahkerat ja sitoutuneet sisäiset kehittäjät ovat mm. tehneet työyhteisöihin vuosikelloja, tauluja pelisäännöistä ja laatineet yhdessä henkilökunnan kanssa työyhteisöön vastuumatriisin, jossa kaksoismiehitys kuhunkin vastuualueeseen on syntynyt työntekijöiden omien mielenkiinnon kohteiden ja vahvuuksien mukaan. Sisäiset kehittäjät ovat olleet aloitteellisia omaisten illan järjestelyissä, ja ovatpa eri työyhteisöjen sisäiset kehittäjät perustaneet WhatsApp – ryhmänkin ja aikovat kokoontua toistensa työyhteisöissä suunnittelemassa kehittämispäivillä esille nousseiden asioiden pitämistä keskustelussa ja niiden eteenpäin viemistä työyhteisökohtaisesti.

Juuri tällä hetkellä pohdinnassa ovat keinot saada sijaiset ja opiskelijat kiinnostumaan näistä meidän hyvistä kolarilaisista työyhteisöistämme. Sisäisten kehittäjien yhteisissä tapaamisissa tullaan tutuiksi muiden työyhteisöjen jäsenten kanssa, ja kokemuksia jaettaessa ja toisia tsempatessa yhteisöllisyys kunnan eri työyhteisöjen kesken vahvistuu. Kuin kurjet ikään, vaihdetaan keulassa lentävän paikkaa eli jokainen sisäinen kehittäjä saa olla erovuorossa parin vuoden välein - mutta saa jatkaa pitempäänkin, mikäli intoa ja energiaa riittää!

Pyrimme eri tavoin jatkuvasti kehittämään niin keskinäistä vuorovaikutustamme kuin myös työmme laatua asiakkaan suuntaan. Kehitysvammaisten asumispalvelu Kotikonnussa on tapana dramatisoida havaittuja epäkohtia. Vuosittaisena työyhteisön omana kehittämispäivänä esitetään pareittain draaman keinoin sellaisia työssä havaittuja tilanteita, joissa esimerkiksi vuorovaikutukseen tai ammatillisuuteen olisi syytä kiinnittää huomiota ja tehdä korjausliikkeitä. Kaikilla on hauskaa jokaiselle yhtä oudolla draamallisella estradilla, jossa jokainen panee parastaan näyttelijäsuorituksissa. Kukaan ei loukkaannu, mutta ajatuksia ja itsearviointia syntyy varmasti jokaisen mielessä, kun tilanteista esitysten jälkeen keskustellaan ja etsitään ratkaisu- ja parannusvaihtoehtoja. Olemme todenneet tavan hyväksi, joten teemme töitä sen eteen, että tavasta tulee perinne!

Tulokset

Jatkuvan parantamisen ja kehittämisen toimintakulttuuri on meillä Kolarissa juurtunut työyhteisöihin jäädäkseen. Ilman varsinaista määräaikaista, usein kallistakin, kehittämishanketta meillä on työyhteisöissä jatkuvasti jokin yksittäinen kehittämisen kohde. Joskus se on omahoitajuus, joskus pelisäännöt, useinkin on harjoiteltu pelisääntörikkomuksiin puuttumista, joskus pohditaan asiakaslähtöisyyttä jne. Olemme pohtineet monestikin ammatillisuutta, aina jostakin uudesta näkövinkkelistä – kuten viimeksi siitä, että asiakkaana on työkaveri tai läheinen tai työkaverin läheinen.

Voisi sanoa, että olemme jatkuvasti parantuneet myös kehitysmyönteisyydessä ja osallistumisessa. Meillä pyritään osallistavaan toimintakulttuuriin, siihen että kaikki pääsevät vaikuttamaan työhön ja työn suunnitteluun. Monen työyhteisön (terveyskeskuksen vuodeosasto, Palvelukoti Tanna, kotihoito, kehitysvammaisten asumisyksikkö Kotikontu) yhteisiä kehittämistilaisuuksia järjestetään pari kolme kertaa vuodessa ja kaikilla työyhteisöjen jäsenillä on mahdollisuus osallistua niihin. Aiheen päätämme aina yhdessä etukäteen.

Voisi sanoa, että me työyhteisöinä ”omistamme” oman kehittämisen ja jatkuvan parantamisen toimintamallin. Seuraamme herkällä korvalla, mikä asia milloinkin olisi ajankohtaista ottaa tarkempaan syyniin ja seurantaan, ja sitten carpe diem - tartumme hetkeen ja ryhdymme toimeen!


Yhteyshenkilöt

Ulla Ylläsjärvi
ulla.yllasjarvi@kolari.fi
Johtava lääkäri
Kolarin kunta