Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

07.03.2018

Kunteko-ohjelma? Mikä se on? Kurssilainen kysyy

Kirjoittanut Urpo Hyttinen

 

Työympäristötoimitsijana osallistun liitossamme erilaisiin koulutustapahtumiin henkilöstön edustajien kanssa. Tilaisuuksissa pohditaan yhteistoiminnan, työhyvinvoinnin, työturvallisuuden sekä työpaikan kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Kun tähän teemaluetteloon yhdistetään vielä tuloksellinen toiminta ja tarkastellaan näiden merkitystä talouden näkökulmasta, kurssilaisten kiinnostus herää ja he toteavat lähes yhteen ääneen, että valitettavasti ei näistä kustannusvaikutuksista juurikaan meidän työpaikalla puhuta – no miksi ei puhuta?

Työpaikoilla on käytössä mitä erilaisimpia ohjelmia ja työkaluja työpaikkojen kehittämisessä. Näyttää kuitenkin siltä, että erityisesti pienimmissä kuntaorganisaatioissa, joissa luonnollisesti resurssitkin ovat vähäisempiä, toiminta on enimmäkseen hajanaisia kokeiluja, joista puuttuu pitkäkestoinen ja tavoitteellinen toiminta. Seurauksena on työpaikoilla pettymys! Tähän tilanteeseen Kunteko sopii kuin ”nenä päähän”.

Kunteko-ohjelman ensimmäisen kausi - kolme vuotta kuntatyöpaikkojen kehittämistä on takana. Ensimmäisen kauden aikana ohjelmaan osallistui 4708 henkilöä 187 eri kuntaorganisaatiosta, ja toteutettiin mm. 150 sparrauspäivää ja 21 sisäisten kehittäjien koulutusta, joissa oli mukana 2828 henkeä. Ohjelmassa toimi 306 kuntien yhdyshenkilöä ja kuntaorganisaatiot ilmoittivat 238 erilaista kehittämistekoa. Työpaikoilla on siis syntynyt ihan hyvä määrä erilaista toimintaa.

Tartu tilaisuuteen!

Kuntekon toinen ohjelmakausi 2018-2020 starttaa uudistettuna ja laajempana ja tähtää erityisesti peruskuntien ja tulevien maakuntien työelämän tukemiseen. Ja edelleen kuulen kysymyksen – mikä ihmeen Kunteko?

Ehdotan, että nyt vuoden alkupuolella kaikilla työpaikoilla istahdetaan alas johdon, esimiesten sekä henkilöstön edustajien (luottamusmiehet/työsuojeluvaltuutetut) kanssa ja avataan Kunteko-sivusto. Pohditaan tulevaa ja tutustutaan Kuntekon uuden ohjelmakauden tarjontaan sekä siihen, kuinka me voisimme olla tässä mukana. Mitä organisaation hyötyjä tästä saisimme omalle työyhteisölle syntymään sekä myös siihen, kuinka voisimme vaikuttaa työhyvinvointia kehittämällä syntyviin kustannuksiimme?

Suosittelen!

Alueellisia brunssitilaisuuksia: Järjestetään puolen päivän aamukahvitilaisuuksia eri puolilla Suomea. Tilaisuuksissa jaetaan ja kerrotaan työelämän kehittämisen kokemuksia, kartoitetaan kehittämisen haasteita ja sovitaan jatkotoimenpiteistä. Mahdollista on myös suunnitella alueellisia klinikkatyöpajoja tai verkostoja muiden osallistujien kanssa.

Kunteko–esittelyjä: Tilaa esittely ja opi lisää Kuntekon mahdollisuuksista! Esittely voidaan toteuttaa etäyhteydellä tai paikan päällä. Samalla kartoitetaan työpaikkasi kehittämistarpeita sekä etsitään ratkaisuja niihin.

Teema- ja toimialakohtaisia verkostoja: Kun suunnittelette esimerkiksi työpaikoille henkilöstölähtöisiä tuloksellisuuden työpajoja.

Kuntekon Uutiskirjettä: Tilaa ja pysy kehittämisen kärjessä.

Urpo Hyttinen
Työympäristötoimitsija
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto ry

 

Kommentoi

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
CAPTCHA
Todista, että olet ihminen etkä robotti kirjoittamalla kuvan merkit laatikkoon ja paina Enter.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.