#uutinen - 16.01.2019

Aivot nyrjäyttäviä ajatuksia työpajapäivästä

Kuntatalon Porthan-salissa viuhuvat konsultti Timo Huttusen kädet, kun hän esittelee innoissaan keinoja päästä käsiksi monen kunnallisen organisaation kipupisteisiin: tuloksellisuuden ja osallisuuden parantamiseen. Ensimmäiseen neljästä Henkilöstölähtöisen tuloksellisuuden kehittäminen -työpajapäivään on kerääntynyt viisi työryhmää, viidestä eri kunnasta, mukanaan viisi erilaista kehittämiskohdetta.

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Turun nuorisopalvelut, Espoon asiointipalvelut, Siuntion kunta sekä Kirkkonummen kunnan työkeskus ovat tällä  kuuliaisesti Huttusen kuunteluoppilaina, mutta kun ryhmät pääsevät kertomaan omista kehittämiskohteistaan sekä niiden haasteista ja tavoitteista, lentelee salissa ajatuksia suuntaan ja toiseen.

Kaaos. Valtavan isoja muutoksia. Mutta myös vapautta ja hyvä suunta. Näin Tampereen seudun ammattiopiston Tredun tiimi kuvailee kohtaamaansa työn murrosta, johon he ovat tulleet etsimään työkaluja työpajapäivästä. Ammatillisen koulutuksen reformi on pyöräyttänyt monet toimintatavat päälaelleen: opetusvelvollisuustyöajasta on siirrytty vuosityöaikaan, organisaatiorakennetta on pyöritelty uusiksi, tutkintojärjestelmää päivitetty ja rahoitusta nipistetty.

Treduun on perustettu monialainen tiimikokeilu, jossa opettajat voivat vapaasti yhdessä suunnitella työaikaansa, eli täydellinen esimerkki henkilöstön osallistamisesta. Työpajassa paikalla oleva Tredun työryhmä on tullut hakemaan vinkkejä näiden kokeilutiimien ohjeistamiseen, tuloksellisuuden kehittämiseen ja ennen kaikkea tuen antamiseen.

  • Tarvitaan yksinkertaisesti apua. Toimintaympäristö on muuttunut, ja nyt pitäisi löytää yhteinen tapa toimia, tiivistää Tredun kehittämispäällikkö Tiina Kauma työpajaan osallistumisen syyt.
  • Täältä saa myös muilta näkemyksiä, vaikka ollaankin eri sektoreilta. Voi tulla sellaisia aivot nyrjäyttäviä ajatuksia, lisää Tredun koulutuspäällikkö Mika Uronen.

Ensimmäisen työpajapäivän loppupuolella työryhmien muistot ovat täyttyneet ideoista ja kaavioista. Vielä matkaa on kuitenkin jäljellä: välitehtäviä ja neljä työpajapäivää, mutta myös ideoiden jalkauttaminen henkilöstön pariin. Huttunen kannustaa kokeilemaan rohkeasti erilaisia keinoja kehittämistyön etenemiseksi: - Kokeiluista voi aina oppia, vaikka ne epäonnistuisivatkin!

Tredun koulutuspäällikkö Mika Uronen (vas.), kehittämispäällikkö Tiina Kauma, kehittämispäällikkö Satu Nevalainen ja koulutuspäällikkö Timo Saari ovat tulleet hakemaan työpajasta vinkkien lisäksi vahvistusta omille näkemyksilleen.

 

Kirjoittanut korkeakouluharjoittelija Susanna Koivistoinen.

<   takaisin