Tekojen torilla melkein 600 kehittämistekoa - kerro teko ja voita!

Iloksenne voimme ilmoittaa, että Tekojen torilla on melkein 600 kehittämistekoa, joilla on parannettu työelämän laatua, tuotettu parempia palveluja ja vastattu yhteiskunnallisiin haasteisiin kuten ympäristöongelmiin ja digitalisaatioon. Teot koskettavat laajasti koko kuntakenttää aina sotealalta tekniselle toimelle ja opetusalalta ruoka- ja siivouspalveluihin. Teot tuovat esille kunta-alan merkityksellistä ja eteenpäin katsovaa työtä sekä antavat ideoita niille, jotka kaipaavat uusia tuulia työhönsä.

Haluaisimme kuitenkin 600 kehittämisteon rajan rikki mahdollisimman pian, joten laitoimme käyntiin pienen kilpailun kirittääksemme tavoitettamme. Kilpailun idea on yksinkertaisuudessaan se, että kertomalla kehittämistyöstänne Tekojen torilla voitte voittaa palkinnon. Voittajaksi selviytyvä työyhteisö tulee saamaan somenäkyvyyttä sekä Kuntekon tuote- ja herkkukassin. Teko voi olla iso tai pieni ja alalta kuin alalta. Tärkeintä on, että sillä on kehitetty työelämää kunnassanne. Arvomme voittajan uusien tekojen jättäjien keskuudesta, kun 600 teon raja rikkoutuu. Tekojen torilla on tällä hetkellä päälle 570 tekoa, joten maaliin ei ole pitkä matka. 

Kerro siis kuntanne saavutuksista työelämässä ja tee hyvä kuntatyö näkyväksi:
www.kunteko.fi/tekojen-tori