29.3.2017
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS, Malmin sairaala ja päivystyspoliklinikka, Helsinki

K.I.V.A. duuni - tiimityötä parhaimmillaan

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Malmin päivystysyksikkö on tällä hetkellä yksi Suomen vilkkaimmista päivystysyksiköistä. Se muodostuu päivystyspoliklinikasta ja neljästä osastosta.

Malmin päivystysyksikkö muutti neljän evakkovuoden jälkeen uuteen sairaalaan marraskuussa 2014. Samassa yhteydessä kohdattiin suuria haasteita: organisaation, toimintaympäristön ja henkilöstön muutokset, käyntimäärän huomattava kasvu, uudet toimitilat, toimintamallit ja teknologia.

Muutostilanteessa asetettiin tavoitteiksi yhteisöllisyyden, interkollegiaalisuuden ja vuoropuhelun vahvistaminen sekä johtamisen kehittäminen. Haluttiin, että rajapintayhteistyö paranee ja arjen konfliktit vähenevät. Mutta miten kehittää yhdessä tekemisen kulttuuria isossa moniammatillisessa työyhteisössä, jossa kokoonpano vaihtuu vuoroittain? Menetelmäksi valittiin tiimivalmennus.
Ratkaisu
Kehittämishankkeen suunnittelu alkoi keväällä 2015, ja se käynnistyi elokuussa Oivakoulutuksen koulutuspäällikkö TtM Tiia Lehtosen vetämänä.

Tiimityön ja -kulttuurin rakentamiseen on osallistunut koko henkilökunta. Henkilöstö osallistui kahteen tiimityön kehittämispäivään, joiden aikana tutustuttiin ja tuotettiin yhdessä tiimityön tavoitteet, roolit sekä pelisäännöt.

Pelisääntöjen pohjalta syntyi K.I.V.A. duuni -ajatus: Kunnioitus, Interventio, Vastuullisuus ja Ammatillisuus. Kunnioitetaan toisiamme: meillä on hyvät käytöstavat, esittäydytään, tervehditään ja kohdellaan toisiamme tasavertaisesti ja inhimillisesti. Interventio: jokaisella työntekijällä on velvollisuus puuttua epäasialliseen tai epäammatilliseen kohteluun ja käyttäytymiseen. Annamme ja vastaanotamme asiallista ja rakentavaa palautetta. Vastuullisuus: jokaisella on ammatillinen vastuu toiminnasta, työympäristöstä, -välineistä ja -yhteisöstä. Ammatillisuus: sitoutumalla sairaalan yhteisesti sovittuihin toimintatapoihin rakennetaan hyvinvoiva ja toimiva työyhteisö.

Tiimityöstä innostuneille järjestettiin vuoden kestävä koulutus ja heidät nimettiin tiimivalmentajiksi. Heidän tehtävänään on toimia arjessa tiimikulttuurin vetureina, ja tätä työtä tukevat tiimivalmentajien tapaamiset. Muutoksen edistämiseksi he kehittivät tiimitaulut, teemaviikot, K.I.V.A. duuni logon ja työyksiköihin säännölliset tiimikahvit, joissa käsitellään ja ratkotaan työntekijöiden esille tuomia arjen asioita.

Tiimikulttuurin ja avoimen vuoropuhelun omaksumiseen tarvitaan johdon ja esimiesten aito tuki ja hyväksyntä. Johdolle ja esimiehille järjestettiin omaa valmennusta, josta osa toteutettiin yhdessä tiimivalmentajien kanssa.

Koko henkilöstön koulutukset, tiimivalmentajien työpajat ja esimiesten työpajat on vetänyt Oivakoulutuksen valmentajat. Palvelu on ostettu Oivakoulutukselta. Vuoden ohjattujen työpajojen jälkeen tiimivalmentajat ovat jatkaneet omia verkostotapaamisia ilman ulkopuolista kouluttajaa, itseohjautuvasti. Tiimivalmentajat myös perehdyttävät uudet työntekijät tiimityöhön ja tiimityön kulttuuriin, osana perehdytysohjelmaa. Työntekijät tekevät "taitovaihtoa" työskentelemällä tietyn ajanjakson toisilla osastoilla tai työpisteissä kuin omassaan.

Koko tiimityön valmennuksessa kantavana ajatuksena on ollut se, että meillä kaikilla on sama päämäärä, potilaan hyvä hoito. "Potilasta ei pelata paitsioon".


Tulokset
Tiimityön myötä yhdessä tekeminen on hävittänyt vanhoja raja-aitoja. Verkostoituminen ja taitovaihto ovat mahdollistaneet osaamisen ja asiantuntijuuden vahvistumisen. Potilaan hoitoketju on sujuvoitunut, kun potilas ja työ nähdään yhteisinä. Potilassiirrot ovat muuttuneet sujuvammiksi, ja työvuororaporteista välittyvät joustavuus, toimiva yhteistyö ja me-henki aiempien ristiriitojen sijaan. Työilmapiiri koetaan paremmaksi kaiken kaikkiaan.

Tiimityön valmennuksen aikana potilaskäynnit ovat lisääntyneet entisestään ja läpimenoajat lyhentyneet. Tästä huolimatta työn kuormittavuuden kokemus ei ole mittausten mukaan lisääntynyt. Päinvastoin: työhäirintä on vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna, samoin lyhyet sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Sairauspoissaolojen muodossa säästöä on syntynyt edelliseen vuoteen verrattuna n. 300 000 €.

K.I.V.A. duunista on kerrottu sairaanhoitajapäivillä 2017 esityksen ja posterin muodossa. Hanketta kohtaan esiintyi paljon mielenkiintoa posterin esittelyn yhteydessä. Myös muita foorumeita on pohdinnan alla, miten onnistuneesta tiimityön hankkeesta voisi tiedottaa.

K.I.V.A. duuni ajattelua halutaan edelleen syventää. Vuoden 2017 teemaksi on valittu "interventio" eli miten antaa ja vastaanottaa palautetta rakentavasti sekä miten puuttua kaikilla tasoilla epäasialliseen ja epäammatilliseen käyttäytymiseen ja kohteluun.

Tiimivalmentajille ja esimiehille on järjesteillä koulutusiltapäivä "arjen sovittelutaidoista". Tarkoituksena on vahvistaa ja rohkaista puuttumaan arjessa tilanteisiin matalalla kynnyksellä ja kollegiaalisesti, yhteisesti keskustellen ja toisia kunnioittaen. Lisäksi interventio-teemaa pidetään yllä vuoden mittaan tiimivalmentajien vetämillä tiimikahveilla sekä koko talon yhteisillä foorumeilla.

K.I.V.A. duuni elää ja kehittyy arjessa joka päivä. Kyseessä on kulttuurin muutos, joka vaatii tietoista työtä jokaiselta työyhteisön jäseneltä ja kaikilla työyhteisön foorumeilla. Tulevaisuudessa hankkeen haasteena on saada kaikki työyhteisön jäsenet aidosti mukaan uuteen kulttuuriin. Niin ikään haasteena on tulevina vuosina ylläpitää ja kehittää edelleen nyt saavutettuja hienoja tuloksia.
Liitteet
KIVA_duuni_posteri.pdf
KIVA_duuni_yhteiset pelisäännöt.pdf
Kutsu_tiimikahveille .pdf

Yhteyshenkilöt

Tiia Lehtonen
tiia.lehtonen(ät)oivakoulutus.fi
Koulutuspäällikkö
Oivakoulutus
Maritta Lindholm
maritta.lindholm(ät)hel.fi
Ylihoitaja
Helsingin kaupunki, Malmin sairaalan päivystystoiminnot

Tiia Lehtonen
tiia.lehtonen(ät)oivakoulutus.fi
Koulutuspäällikkö
Oivakoulutus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta