Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

25.05.2016

Kohti parempaa työpaikkaa!

Kirjoittanut Eija Kemppainen

 

Olen Kunteko 2020 – työelämän laadun kehittämisen ohjelmaryhmässä. Mielestäni Kunteko 2020 ohjelma on lähtenyt hyvin käyntiin.  Tekojen torille on tuotu paljon hyviä tekoja. On ollut hyvä nähdä, että osaamista halutaan jakaa aidosti muiden käyttöön samalla, kun oma huipputekeminen tehdään näkyväksi. Kehittämis- ja oppimisverkostoja on käynnistynyt.

Hyvä näin, mutta silti koen, että nyt tarvitaan rohkeutta ottaa aiheiksi myös niitä asioita, jotka tällä hetkellä koetaan erityisen haasteelliseksi.

Kuntekon oppimis- ja kehittämisverkostot ovat edullinen ja tehokas tapa tukea kuntatyöpaikkojen omaa kehittämistyötä. Verkostoja muodostetaan tarpeen ja kysynnän mukaan erilaisista teemoista. Käynnissä olevat oppimisverkostot liittyvät mm. turvallisuuden hallintaan, esimiestyöhön sekä työn tulevaisuuteen. Digitaalisuutta käsittelevä kehittämisverkosto käynnistyy elokuussa.  Ehdotan, että tulevat oppimis- ja kehittämisverkostot liittyvät seuraaviin teemoihin:

Ergonomiaa edistävät hankkeet

Erityisesti Sote-alueelle toivon ergonomiaa edistäviä kehittämisverkostoja. Tiedämme, että hoitotyössä on tärkeää kehittää työtä ergonomisemmaksi, sillä se edistää työntekijöiden työssä jaksamista ja parantaa hoidon laatua. Työntekijöiden on tärkeää saada lisätietoa. Virpi Fagerströmin tutkimuksen mukaan ergonomialla voidaan vähentää hoitajien liikuntaelinvaivoja. Kolmen vuoden aikana hoitajien raportoimat niskavaivat vähenivät 72 prosentilla niillä osastoilla, joilla ergonomiaa kehitettiin.

Työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen

Jos työnteko ei suju hyvällä tavalla ja jos ilmapiiri koetaan huonoksi, on syytä keskustella, mitä kehitettävää on työntekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja mitä kehitettävää on työntekijöiden ja esimiesten välisessä vuorovaikutuksessa ja työpaikan toimintamalleissa. Työyhteisön hyvinvointi on jokaisen työyhteisön jäsenen vastuulla. Esimiehet pystyvät kehittämään johtamistaitojaan, jokainen työyhteisön jäsen voi oppia työyhteisötaitoja ja työpaikan yhteisiä toimintatapoja voidaan yhdessä tehdä paremmiksi.

Sisäilman parantaminen

Huono sisäilma rasittaa monia suomalaisten työpaikkoja.  Olisikin hyvä, että sisäilmaa parantavia toimia lähdettäisiin joukolla etsimään. Sisäilman parantaminen on varmasti haasteellinen tehtäväalue, ja siksi olisi erityisen tärkeää, että lähdettäisiin rohkeasti tekemään sellaisia tekoja, joilla saadaan sisäilmaa pysyvästi parannettua. Näin voidaan ennalta ehkäistä huonon sisäilman aiheuttamia terveyshaittoja.

Henkilöstön terveydestä ja työkyvystä huolehtiminen

Jokaisella meistä on vastuu omasta terveydestä, työ- ja toimintakyvystä sekä terveellisistä elintavoista. Mitä tehdään sitten kun terveys heikkenee ja työkyky alenee. Kaikilla työpaikoilla voi tulla eteen tilanteita, jossa jonkin työntekijän työkyky on heikentynyt. Silloin pitäisi löytää keinot, miten oma tai työkaverin työura voisi vielä jatkua. Tiedän, että on jo olemassa hyviä toimintamalleja näihin tilanteisiin, mutta toivon, että saisimme ainakin yhden kehittämisverkoston, jossa voitaisiin esimerkiksi uudelleensijoittamista kehittää eteenpäin.

Haluaisitko lähteä mukaan suunnittelemaan em. verkostoja? Kerro kiinnostuksestasi Kuntekolle kunteko@kt.fi  

Lisätietoa verkostoista: www.kunteko.fi/palvelut  

Lähdetään tekemään yhdessä työpaikastasi vielä parempaa!

Eija Kemppainen
Työympäristöasiantuntija
SuPer Ry

 

Kommentoi

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
CAPTCHA
Todista, että olet ihminen etkä robotti kirjoittamalla kuvan merkit laatikkoon ja paina Enter.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.